Ajatuksia sattumista ja elämästä

Joskus ihan arkiset askareet ovat niitä, joita kaipaa elämäänsä. Eilen nautin siitä, että sain pyykätä itse ensimmäistä kertaa kuukauteen ja tänään taasen kokkailusta omassa keittiössä. Ruotsissa tosiaan olen vihdoin saanut kämpän, pitkästä aikaa kimppakämppä jonkun kanssa, mutta ainakaan vielä ei ole mitään ristiriitoja tai ärtymyksiä tullut puoleen tai toiseen. Meillä tosin on suhteellisen sama elämänrytmi, niin tuskin ongelmia tuleekaan. 

Kummasti tässä tällä viikolla on piristynyt ja saanut ajettua edellisviikkojen masennuksen pois, toisaalta välillä olo on hieman nuutunut ja apaattinen, mutta toisaalta se on ihan normaalia, kun teemme täällä kuitenkin suhteellisen pitkiä päiviä. Juokseminen kuitenkin tuntuu auttavan jaksamiseen ja yksin juostessa saa jollain tasolla myös päätään selvitettyä ja ajateltua kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tosin valitettavasti ajatukset turhan usein pyörivät koko 10 km ajan työasioissa ja muutenkin hyvin arkisissa mietteissä. Tai sitten työkaverin kanssa juostessa keskustelemme henkeviä töistä, mistäpä muustakaan sitä kaksi insinööriä juttelisivat keskenään.  

En oikein osaa sanoa, onko tästä kuntoilusta ja syömisen tarkkailusta ollut kuinka paljon hyötyä, mutta ainakin minusta tuntuu, että jotain olisi tapahtunut tuossa keskivartalon tietämillä. Pitäisiköhän ostaa mittanauha vaikkei vaakaa ostaisikaan. Se ainakin olisi helppo kuljettaa takaisin kotiin täältä. Toisaalta kyllä uskon, että pikkuhiljaa ne tulokset alkavat oikeasti näkyä ja tuntua. Vaikka tietysti tietää, ettei niitä tuloksia kovin nopeasti voi tulla, niin silti jotenkin malttamattomasti odottaa, että milloin nuo housut tipahtaa päältä ja vyötä täytyy alkaa kiristämään. 

Tänään iski töissä jossain vaiheessa haikeus, tunne siitä, että kuinka ihanaa sitä olisikaan jos olisi joku josta pitää kiinni. Don Huonojen biisin mukaan. En oikein tiedä mistä tuo ajatus ja haikeus tuli. Se vain otti minut valtaansa ja hetken aikaa vain tuijottelin ulos ikkunasta. Toisaalta olen tällä hetkellä onnellinen ja iloinen siitä, että ei ole ketään, ketä ikävöidä Suomessa. Toisaalta taas olisi se mukavaa kuitenkin. Olisi, joku jonka luokse mennä käymään ja kenelle soittaa iltaisin puhelu ja varmistaa, että toinen pärjää ja, että kaikki on hyvin. Toisaalta olen kyllä vakuuttunut, että joskus jostain joku sellainen vielä minunkin eteeni tupsahtaa. Pitää vaan pitää silmät auki ja korvat kuulolla.  

Jotenkin tämä täällä olo on kyllä selkeyttänyt joitain asioita. Ainakin sen, että en oikeastaan enää mieti Neiti T:tä. Nyt vaan näkee asian selkeästi, että elämme niin kovin erilaisissa maailmoissa, että tuskin siitä olisi tullut kuitenkaan mitään. Toisaalta ei sitä koskaan tiedä mitä sitä tapahtuu vielä. Elämä yleensä on täynnä yllätyksiä. 

Elämän yllätyksellisyys toi mieleeni sen, kuinka jotkin asiat ovat hyvinkin pienestä kiinni. Kuinka jotkin asiat vain tuntuvat tapahtuvan ja sattuvan, vaikka loppujen lopuksi kaikki on lähtenyt käyntiin kuitenkin jo kauan sitten ja niin monet asiat ovat vaikuttaneet siihen mitä tapahtuu tässä ja nyt. Tietyllä tapaa ajatusleikkejä, siitä mikä on johtanut mihinkin, on mukava käydä, mutta pian huomaakin, että syy-seuraussuhteet ovat todella monimutkaisia. Esimerkiksi vaikka se, että tapaa jonkun ihmisen juttelee sille ja muodostaa siteen on kuitenkin seurausta jostain monta vuotta sitten käynnistyneestä tapahtumaketjusta, kuten siitä mitä joskus teininä päätti, että lähtee opiskelemaan ja minne. Pikku hiljaa sitten elämä heittelee sinne tänne, ja löytää itsensä paikasta ja ajasta, jossa tuo toinenkin ihminen on. Tämä tietenkin oli vasta tapahtumaketjun toinen puoli. Myös toista ihmistä ovat elämän tuulet ja virtaukset riepotelleet ja kuljettaneet kohti sitä tilannetta. 

Tuollaiset ajatelmat saavat välillä kyllä pään pyörälle ja miettimään, kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni. Kuinka sitä sattuukaan tekemään joskus sen päätöksen ja teon, joka muuttaakin koko loppuelämän. Näitä päätöksiä kuitenkin jokainen meistä tekee, joka päivä. Tietenkin, jotkin päätökset ovat suurempia ja vaikuttavat elämään enemmän kuin toiset, mutta silti pienet päätöksetkin ovat merkityksellisiä. Toisaalta tämä myös johtaa pohdintaan siitä, että onko meillä todella vapaa tahto, vai ohjaako meidän päätöksiä ja ajatuksia jokin, olkoon se sitten vaistot ja tarpeet tai korkeampi voima. Jos siis laitettaisiin kaksi hippiä täsmälleen samanlaisiin tilanteisiin, siis täysin identtisiin tilanteisiin aivokemiaa myöten, tekisivätkö nämä hipit saman päätöksen ja kenties olisiko se sama päätös johon itse päädyin joskus kauan sitten. Jos näin on niin voidaanko puhua vapaasta tahdosta vai olemmeko vain meidän geeniemme ja ympäristön orjia. Olemme oppineet tietyt toimintamallit ja niiden perusteella toimimme. Toisaalta onko taas maailmassa niin paljon pieniä juttuja ja pieniä sattumanvaraisia tapahtumia, että oikeasti voidaan puhua siitä, että kaikki on kuitenkin meistä itsestämme kiinni ja meillä on vapaa tahto päättää, mitä tältä elämältä haluamme. 

Toisaalta kenties se, että mietin mitä elämältä haluan, on niin iso päätös tai paremminkin rypäs päätöksiä, että pelkään tehdä niitä. Tavallaan esimerkiksi se, että jos päädyn jättämään Kuopion taakseni avaa uusia mahdollisuuksia ja ovia, mutta sulkee myös ovia takanani. 

Kun olit sanonut mitä sanoit
Kuulin tuhannen oven
Varjoisilla käytävillä vääjäämättä sulkeutuvan.
Kun olit sanonut mitä sanoit
Näin risteytyväin teiden mutkiin
Lakastuvan tuhannen tienviitan.
  -Taivaanääreläiset/A.W.Yrjänä

Jotenkin nuo rivit kuvastavat tunnetta, joka minulla on. Miten voin päättää asioista, jotka vaikuttavat niin moneen asiaan ja ihmiseen. Toisaalta sama vaikutus on päättämättä jättämisellä. Lisäksi kuitenkin rinnassa kalvaa epävarmuus siitä, että mikä on se oikea päätös, mitä tietä pitäisi lähteä kulkemaan. Toisaalta halusin tai en, niin kuitenkin tien risteys lähenee jatkuvasti ja jokin tie on vain valittava. Elämä on siitä julma, että paikalleen ei voi jäädä. Elämä vain jatkaa väsymättä eteenpäin ja riepottaa kulkijaa mukanaan. 

Lazy Sunday afternoon

Välillä vaan sitä on mukava vaan olla ja tavallaan vaan nauttia olostaan. Tämä päivä oli sellainen. Ei tarvinnut tehdä mitään erikoista tai ihmeellistä. Tuli sitten pelailtua tietokoneella ja juteltua Entisen kanssa Skypellä lähes koko iltapäivä. Mukava oli vaan turista ja ruotia kummankin omia ongelmia ja elämää. Samalla tehdä jotain mukavaa yhdessä, vaikka välimatkaa on välissä noin 1000 km. Edelleenkin mietin välillä kyllä, että mitenköhän meidän käy ja kauankohan tämä meidän ystävyys pysyy tällaisena kuin se nyt on. Toisaalta meidän erossa ei ollut mitään dramaattista ja kuten jo aiemmin vuodatettu, miksi pitäisi menettää ystävä sen tähden, että elämä vie eri suuntiin ja emme enää olekaan pari. 

Hyviä ystäviä ei ole koskaan liikaa, vaikka toki aika ja elämä asettavat rajoituksensa sille, kuinka moneen ystävään oikeasti voi pitää suhteen kunnossa. Helposti ystävät jää taka-alalle ja pikkuhiljaa ystävyys haalenee ja huomaakin, että ennen niin tärkeä ihminen onkin enää vain tuttu jonka kanssa tulee silloin tällöin vaihdeltua kuulumisia. Toisaalta taas ystäviä taas lymyää piilossa ihmeellisissä koloissa joista löydyttyä ihmisestä tuleekin tärkeä. Ystävyyden syntyminen on jotenkin outo ja kiehtova asia. On ihmisiä, jotka ovat hyviä kavereita ja joiden kanssa on ihan kiva olla ja touhuta, mutta joille ei voi kuitenkaan puhua kaikesta ja joiden kanssa siitä tunnesiteestä puuttuu se jokin. Toisaalta joidenkin kanssa taas voi hyvinkin nopeasti kehittyä syvä ystävyys. Luottamus toiseen ja tunne siitä, että voi olla vaan oma itsensä. Vaikka ystävyys suhteen ylläpitäminen vaatii aikaa ja energiaa niin uskallan kyllä sanoa, että päivän päätteeksi saldo jää joka tapauksessa plussan puolelle. Mikään ei helpota oloa niin kuin se, että pystyy kertomaan toiselle ihmiselle mikä milloinkin mättää. Toisaalta joskus se toinen tietää mikä on ja sanoo ne oikeat sanat ja saa ainakin hetkeksi hymyn taas huulille. Myös silloin kun kaikki onnistuu ja menee nappiin tai on muuten vain hyvä päivä, olisi minulle se kokemus ainakin kovin valju, jos en voisi jakaa sitä jonkun kanssa. 

Miten se ystävyys sitten syntyy? Minulle se yleensä syntyy pitkistä keskusteluista tai kirjoitteluista, Ajatuksien vaihtamisesta ja jakamisesta, toisen tukemisesta sekä tuen saamisesta. Yleensä pikkuhiljaa vaan huomaa toisen kanssa jakavan jotain erityistä ja haluaa siitä sitten pitää kiinni. Aina se ei tosiaan onnistu, vaan elämän pyörteet vievät niin omiin juttuihin, ettei sille toiselle olekaan aikaa. Välillä sitten tapahtuu vaan jotain, että se erityinen side vain katkeaa. Ystävyys ei ole kuitenkaan kaikenkestävää. Luottamus on helppo rikkoa, mutta sen takaisin saaminen voi olla mahdotonta. 

Olen tässä viime päivinä myös tutustunut uuteen musiikkiin ja löytänyt kaksi mukavaa itselleni suhteellisen uutta bändiä The Dø  on ranskalais-suomalainen duo ja musiikillisesti onnistuvat sekoittamaan tyylejä ja kuulostamaan tuoreelta. Kenties tuo debyyttilevy A Mouthful on ehkä hieman levoton kokonaisuus, ja pomppii iloisesti genrestä toiseen kappaleiden myötä. Toisaalta ehkä tasaisempi levy olisi antanut kuulijalle enemmän, mutta hyvä debyytti ja kyllä minuun uppoaa. Varsinkin Olivia Merilahden laulu toimii hyvin niin herkemmissä balladeissa kuin myös rapissa. Muistuttaen paikoitellen Nina Personia. Ehkäpä olisin enemmän tosiaan halunnut kuulla noita herkempiä kappaleita. Tosin kyllä mielellään kuuntelee myös Playground Hustlen tyyppistä rytmi-iloittelua. 

Toinen tuttavuus on Tuvalu  , jonka toinen levy Viimeiset Hetket Ovat Käsillä juuri nyt blogatessakin soi kuulokkeista. Tuvalu tuo mieleen jotenkin Joy Divisionin toisaalta ehkä aavistuksen verran progemmalla otteella. CMX:n Talvikuningasta kuunneltua on tavallaan kotona Tuvalun Sci-Fi rockissa. Voisipa musiikkissakin sanoa olevan jotain samaa äkkiväärää kuin CMX:n joissain kappaleissa, esimerkiksi jotenkin levy muistuttaa Auran kolmikkoa Talvipäivänseisaus – Työt ja Päivät – Pilvien Kuningas. Jotain samaa tuossa on. Iloinen yllätys oli, että levyn sai ladattua ilmaiseksi netistä, kunhan levitti tietoisuutta Tuvalusta yhdelle kaverille, mukava tutustua levyyn ja yhtyeeseen tällä tavalla. Tosin levy upposi minuun kyllä sen verran hyvin, että kyllähän sen verran pitää tukea bändiä, että levyn hankkii myös levyhyllyä täydentämään. 

Sataa hiilen mustia helmiä
sade saastepilvien harsoon tekee reiät
Hetken aikaa on lähes helppo hengittää
 -Tuvalu Viimeiset hetket ovat käsillä, san. Antinranta

Tuvalu on myös erinomainen livenä se tuli todistettua tänä syksynä Henkassa, vaikka silloin biisit ja yhtye olivat outoja niin kyllä energinen esitys ja ammattitaitoinen soittaminen vangitsi kuulijan. 

Kylläpäs sitä tulikin taas kirjoiteltua vaikka mistä. Kaippa sitä voi sitten jatkaa ja kirjoitella vielä vähän kunnon kohotuksesta. Vaikka säät ei olekaan olleet tällä viikolla parhaat mahdolliset, niin kokonaisuudessaan 30 km tuli hölkkäiltyä ja hieman katseltua mitä sitä suuhunsa pistää, jos meno vaan jatkuu tällä tavalla niin uskoisin tässä pikkuhiljaa laihtuvani ja olevan taas tyytyväinen siihen kuvaan, joka peilistä välittyy.

Nyt vaan alkaa tämä laiska sunnuntai kääntyy yöksi ja aika mennä tutimaan, paljon olisi vielä asiaa päässä, mutta eiköhän ne asiat siellä säily ja järjesty pikkuhiljaa muotoon, että niitä voisi täälläkin pohtia ja kirjoitella. 

Kuntoilua aina vaan

Kuntoilu on lähtenyt liikkeelle yllättävän kivuttomasti ja mukavasti. Eilen tuli taas tehtyä reilun 8 km lenkki. Tällä kertaa kevyttä hölkkää kavereiden kanssa. Tänään olisikin sitten luvassa välipäivä, ajattelin tehdä hieman pitkiä venytyksiä, että entisen painon lisäksi saisin myös takaisin hieman entistä liikkuvuutta, vaikka tuskin pääsen tanssiaikojen kiloihin saatika venyvyyteen. Tosin eipä tuo ole kyllä tarkoituskaan vaan päästä normaaliin painoon ja muutenkin aktivoitua huolehtimaan kunnostani. 

Suuri kiitos sille, että kuntoilu sujuu hyvin, kuuluu pienelle kapineelle nimeltään sykemittari. Minulla on ollut tapana revitellä liian kovaa, joka taas aiheuttaa sen, että jaksan innostua tasan siitä ensimmäisestä lenkistä. Sen jälkeen on innostus loppunut, kun on juostu verenmaku suussa ja viikko on ruikutettu lihakset kipeinä. Lisäksi lisä motivaatiota insinöörille tuo se, että mittarista saa irti matkan, nopeuden, keskimääräisen pulssin sekä paljon muuta tietoa. Tuon kaiken tiedon sitten saan siirrettyä harjoituspäiväkirjaan. Tuohon sitten päivittyvät päivittäiset lenkit ja kilometrit yms. Tuosta sitten voikin seurailla omaa kehitystä ja esimerkiksi miten syketasot kehittyy ja kuinka sitä jaksaa juoksennella. 

Tosin vaakaa ei kyllä ole joten painon kehittymistä ei oikein voi seurata, kuin näppituntumalla ja satunaisia punnituksia tehden, mutta toisaalta se voi olla myös ihan hyvä juttu. Mennään fiilis pohjalla, ja uskon kyllä, että edistymisen huomaa pikkuhiljaa myös ilman vaakaa. Ei se paino kuitenkaan ole itsetarkoitus vaan päästä parempaan kuntoon ja hävittää tuo maha tuosta roikkumasta. Merkillisesti, vaikka en pidäkään itseäni mitenkään ulkonäkökeskeisenä ihmisenä, on tuo maha alkanut pahasti häiritsemään ja varsinkin valokuvissa ja vaatteita ostaessa alkaa oikeasti ***uttamaan se, että olen tuollaisen onnistunut pikkuhiljaa hankkimaan tuohon keskivartalolle. 

Jotenkin alkaa taas hahmottua niin sanotun elämän ääriviivat. Jotenkin alkaa tietämään mitkä olisi niitä oikeita ratkaisuja tähän tilanteeseen, mutta tietyllä tavalla silti epäilyttää, että haluaako vain joitain asioita niin, että sulkee silmänsä toisilta asioilta, jotka pitäisi ottaa kuitenkin huomioon ja joita saattaisi jäädä katumaan. Toisaalta asioilla on aina kaksi puolta ja harvoin voi rehellisesti sanoa, ettei mitään jäisi kaipaamaan tai katuisi jonkin asian tekemättä jättämistä tai tekemistä. Toisaalta on tässä aikaa pohtia ja miettiä mitä sitä tekisi.

Lenkkeilyä

Nyt on sitten kunnonkohotus virallisesti aloitettu, eikä vain puheissa ja ajatuksissa. Perjantaina kävimme porukalla katselemassa hieman paikallisia lenkkipolkuja ja kävelimme siinä rauhallisesti 1,5h. Tänään taas lähdin sellaiselle keskisykkeeltä 124 pintaan olevalle lenkille, ja matkaa taitoin noin 8 km reippaasti kävellen. Tosin eihän tuo matka oikeastaan ole se tärkein, vaan aika ja oikealla sykealueella pysyminen. Siihen auttaa sykemittari, jonka kävin hakemassa lauantaina. Lisäksi tuossa pod, jolla saa tietoa kuljetusta matkasta ja nopeudesta. Ihan kivaa lisätietoa, vaikka kuriositeetiksi nuo varmaan jäävätkin. 

Lenkkeilyn lisäksi yritän samalla pitää jonkin tyyppistä harjoituspäiväkirjaa ja kenties jotain dataa kirjoittelen tännekin, vaikkapa kerran viikossa. Katsellaan nyt miten tämä lähtee tästä käyntiin.

Muutenkin viikonloppu oli mukava, loppujen lopuksi. Eilen kävimme paikallisessa rokkibaarissa istumassa iltaa työkavereiden kanssa ja satuin törmäämään todella mukavaan neitokaiseen, jolla oli todella hieno klassinen karppiaiheinen tatuointi käsivarressa, ilta menikin siinä sitten istuskellessa ja jutellessa tämän kyseisen neiti L:n kanssa ja myös muiden siinä seurueessa olevien kanssa. Ruotsalaiset ovat, tai ainakin tuossa paikassa tapaamamme, avoimia ja todella helposti tulevat juttelemaan ja kyselemään. Toisaalta johtuuko, se vain siitä, että olemme ulkomaalaisia, vai onko kyseessä vain taas joku pienehkö kulttuuriero. Tosin minusta tuntuu, että tuolla tulee kyllä pyörittyä ja tutustuttua enemmänkin noihin paikan paikallisiin asiakkaisiin, toivottavasti näkisin myös Neiti L:n uudestaan ja voisimme jatkaa juttelua. 

Kolmas viikko ruotsissa oloa alkaa ja kyllähän täällä oleskelee. Töissä on hyvin pitkälti samanlaista kuin Suomessa, ja jos hotelli elämää ei oteta huomioon, niin kyllä se elo on täällä aika lailla samaa kuin kotona. Toisaalta sitä irtiottoa arjesta ei ole ja on tapahtunut. Toisaalta en vieläkään ole yhtään sen viisaampi mitä sitä elämällään pitäisi tehdä, mutta olen kuitenkin alkanut tekemään jotain tämän nykyisen olotilan muuttamiseksi. 

Se minkä takia olen ollut, ja olen kyllä vieläkin, hieman pihalla ja eksyksissä omassa elämässä johtunee ainakin osittain siitä, että en oikein ole tehnyt itse paljoa päätöksiä. Tarkoitan siis ajatellen vain sitä mikä on minulle parasta ja mitä haluan itse omalta elämältäni. Jotenkin vaan olen ajelehtinut toisten mielipiteiden perusteella ja ehkä hieman niitä myös arvaillen tähän asti. Nyt kun olenkin aivan yksin ilman, että on ketään kenen mielipiteiden mukaan ja mielipiteitä myötäillen voisin tehdä päätöksiä. Niin olenkin hieman hukassa. Pitänee vaan ottaa itseään myös henkisesti niskasta kiinni ja alkaa tehdä niitä päätöksiä ja ottamaan suuntaa elämälle. Ei niitä päätöksiä kukaan minun puolestani tule tekemään. Joten ei muuta kuin rohkeasti vaan tulevaisuuteen.

Liikennettä ja elämää

Liikennekulttuuri täällä on erilaista, kuin Suomessa. Ainakin muutamaan asiaan olen kiinnittänyt huomiota. Autot oikeasti pysähtyvät ja antavat tietä suojatietä ylittäessä, ja polkupyöräilijät oikeasti käyttävät kelloa jos haluat tietä ja ihmiset sitä tietä myöskin antavat. Suomessa autoilijat ajavat ohi suojateistä surutta ja ihmiset kelloa soittaessa kääntyvät katsomaan kuin vähämielistä, että mitä tuo hullu tuolla kellolla oikein soittelee. En tiedä, että mikä täällä on eritavalla, onko se vain yleinen asenne liikenteessä vai pelkästään luonteenlaatu. Voi tosin olla vaikeaa sopeutua suomeen ja alkaa taas varoa suojateille mennessä ja saan varmaan myös osakseni murhaavia katseita, kun kehtaan epäillä ihmisten kävelykykyä soittamalla kelloa halutessani ohittaa. 

Viikot kyllä menevät nopeasti täällä. Se johtuu osaltaan myös varmaan siitä, että olemme suhteellisen myöhään yleensä vasta takaisin hotellilla töiden jälkeen ja sitten hieman ehtii jutella ystävien ja kavereiden kanssa irkissä tai messengerillä. Käydä suihkussa ja mennä nukkumaan. Välillä kyllä taas tuntuu, että siitä syystä ei ehdi näkemään tai kokemaan mitään. Ainakaan ei ehdi hotelli elämä ahdistamaan, vaikka kyllähän se sitä teki viime viikolla. Ota tästäkin nyt selvää. Kai tämä on vain sopeutumista tähän nykyiseen tilanteeseen ja siihen, että turha tässä on alkaa masentelemaan. Näin vaan asiat ovat ja nautitaan niistä hyvistä asioista, joita nyt on tarjolla ja sitten, kun saa jonkin toisen tyyppisen asuntoratkaisun, niin sitten voikin taas nauttia niistä arkisista asioista, kuten ruuanlaitosta ja tiskaamisesta. Tosin sellainenkin asia, kuin toisen ihmisen kanssa puhuminen Skypessä voi poistaa ahdistusta ja masennusta. Ihan vaan höpisemällä hassuja juttuja ja nauramalla yhdessä. Näyttää se nauru kuitenkin olevan niin erilaista kuultuna kuin lukiessa ruudulta LoL. 

Tänään ei reilun 10 tunnin työpäivän jälkeen kyllä tämän enempää järkevää tekstiä saa ruudulle, jospa sitä huomenna taas saisi jotain pieniä ajatuksia, joista jalostaa blogiin kirjoituksia. 

Angstien poistoa

Rupeaa vähitellen olo helpottumaan ja elämä hymyilemään. Viikonlopulla on ihmeellinen vaikutus. Ronneby on mukava pikku kaupunki, tavallaan kenties liiankin pieni, jos täällä pitäisi asua, mutta oleskeluun ihan mukava. Mielialan muutokseen vaikuttaa varmaan uusi hotellikin, jossa nyt asustellaan eilisestä lähtien. Isosta aika kliinisestä hotellista pieneen ja mukavan kodikkaaseen hotelliin siirtyminen sopii ainakin minulle. Tosin toivoisin kyllä, että pikkuhiljaa saataisiin se lopullinen asunto, jotta loppuisi se miettiminen, että milloin ja mihin sitten päästään ja pääsisi tekemään ruokaa itse ja pesemään pyykkiä ja vastaavia normaaleja arkiaskareita. 

Kumma kyllä kuinka sitä hotellissa pidempään asuessa kaipaa juuri tuollaisia pieniä juttuja, kuten sitä, että voi keitellä teetä omalla pressopannulla ja hyvistä aineksista. Tai yleensäkin sitä, että on jääkaappi käytössä jonne voi ostaa ruokaa syötäväksi myöhemmin, ettei tarvitse joka ilta käydä ravintolassa tai ostamassa pikkuisia nyssäköitä ruokaa jotka saa syötyä yhdessä illassa. 

Töissä alkaa pikkuhiljaa löytyä se tekemisen maku ja alkaa selviämään mitä täällä ollaan tekemässä. Ensimmäiset viikot menevät kyllä aina tutustuessa ja miettiessä, mutta kuulemma olimme jo saaneet positiivista palautetta. Tosin olisi mukava kuulla mistä, sillä emme keksineet mitä olisimme tehneet niin erikoisesti, että siitä vielä tarvitsisi kehua. Toisaalta palautetta on aina kiva saada, mutta tavallaan sen kyllä haluisi tarkoittavankin jotain. No ehkäpä saadaan sitten jossain vaiheessa kuulla myös se mistä tuo palaute tuli. 

Alakuloa ja angsteja on myös torjuttu musiikilla, YUP:ta ei voi kauaa kuunnella ja murjottaa. Sen verran satiiria ja ironiaa on Martikainen kutonut sanoituksiin. Tosin myös paljon ajateltavaa ja kriittistäkin tekstiä löytyy lähes joka biisistä. 

Kuultiin huhuja: kaupunkiimme matkasi tuo 'todenpuhuja', kummallinen kaveri
Saa täydet kadut tyhjiksi pelkällä paikalle tulollaan
"Kaunis ilma tänään!"
"Jos pitää hypotermiasta"
"Hauska nähdä teidät taas!"
"Eilen kyllä pingoit pakoon tullessani vastaan
Suokaa anteeksi, vaikken jauha paskaa"

Huutaa joka akka niin ja huutaa joka ukko, ilma kiehuu ja kiekuu kukko!
Tuomion pasuunat soi tuomiotaan: taasko piti mennä totta puhumaan?
  -YUP – Todenpuhuja

Maailmassa on hassu tapa, että tietyllä tapaa rehellisyyttä arvostetaan, mutta jossain asioissa on parempi puhua kierrellen tai suoraan jopa valehdella. Toisaalta harva meistä osaa ottaa palautetta vastaan, vaikka se olisi kuinka totta ja hyvässä hengessä annettu. Joskus olisi kyllä hauska yrittää pitää kirjaa, kuinka monta valkoista valhetta sitä tulee päivän aikana lausuttua. Voisi myös kirjata sen, miksi sen valkoisen valheen päästi suustaan. Myös se, että meillä on oma sana tai käsite valkoinen valhe kuvaamaan hyväksyttävää valehtelun muotoa, kertoo jotain siitä, että tuollaiselle tavalle on tilaus sosiaalisessa kanssa käymisessä. Toisaalta yleensä arkipäivän valkoisilla valheilla ei ajeta kuitenkaan ainakaan suoranaisesti omaa etua. Vaan niitä käytetään, ettei aiheuteta toiselle mielipahaa tai harmia. Jotenkin tuo YUP:n kappale on hyvä kuvaus, kuinka ihmisestä saattaisi tulla sosiaalinen hylkiö ja ihmiset karttelisivat tuota piru parkaa, joka aina puhuisi totta eikä olisi kykeneväinen valehtelemaan. 

Kyllä tämä elo alkaa täällä tosiaan pikkuhiljaa sujua ja elämään tätä arkea täällä ja toivoa, että elämään tulee jotain kautta jotain järkeä. Toisaalta elämä on kuitenkin ihan mallillaan vaikka olisin Suomessa, mutta mikä sitten saa olon levottomaksi ja tuntemaan, että elämästä puuttuu jotain tai jotain pitäisi muuttaa. Ehkäpä sekin selviää vielä jonain päivänä.

Won't you stop this game, deal me out I know too well what it's all about
I know too well that it had to be
Stop this game well it's ruining me
--John Mose, Stop this world

Diana Krall laulaa luureissani ja minä istun taas hotelli huoneessa tekemättä juurikaan mitään. Mikään ei huvita ulkona sataa vettä ja hotelli ei paljoa virikkeitä tarjoa. Jotenkin tämä viikko on virittänyt minut harvinaiseen mielentilaan, kun mikään ei huvita ja mitään ei viitsi tai jaksa tehdä. Normaali positiivisuus ja pirteys ovat kadonneet jonnekin. Kenties se on vain väsymystä ja totuttautumista uuteen ja vieraaseen. Toisaalta se saattaa olla myös hotellin aiheuttamaa tylsistymistä. Oli miten oli pitäisi varmaan keksiä jotain, että elämässä täällä olisi muitakin virikkeitä kuin 9-10 tuntia töitä ja sitten ruokaa ja olut. 

Toisaalta tähän hotelli elämään on kuitenkin nyt hetkeksi sopeuduttava ja pitää alkaa aktiivisesti itse tekemään jotain ja ottaa itseään niskasta kiinni. Kuitenkaan ei täältä huoneesta kukaan tule minua repimään minnekään. No kai sitä pitää vaan lähteä ulos ja vaikka lenkille ja pyörimään kaupungille. Ongelma täällä vaan on, että joka paikka tuppaa menemään kiinni 18 aikaan jolloin vasta lopettelen töitä. 

Muutenkin ainakin kasvisruokailijan näkökulmasta Ruotsi on hassu maa. Ravintoloissa on yleensä vain yksi kasvisvaihtoehto jos sitäkään, tosin yleensä se on ihan hyvän makuista. Kämpän puute varmaan vaan alkaa jossain vaiheessa näkyä kyllästymisenä ja toki myös mahassa. Voisi kai sitä yrittää metsästää jotain salaattia tai vastaavaa ihan ruokakaupoista.

En kyllä kutsuisi tätä tunnetta koti-ikäväksi, mutta jotenkin vain on yksinäinen olo. Työkaverit ovat kyllä mukavia, mutta ainakaan vielä ei niihin oikein saa muuta yhteyttä kuin työjutut ja sitten toisaalta liika on liikaa. Toisaalta mitäpä muuta se elämä olisi kotonakaan, joten en usko, että tämä nyt johtuu tästä Ruotsissa olosta pelkästään. Mikään ei vaan jaksa innostaa ja tuntuu siltä, ettei ole oikein mitään mitä odottaa ja mistä saada innostusta elämään. Duunia ja kotona olemista. Tosin kotona edes on välillä jotain muutakin, kaveri pyytää syömään tai kuuntelemaan live musiikkia jonnekin, ja muuta vastaavaa. 

Nytkin ärsyttää aivan suunnattomasti blogin kirjoittelun suunta. Valitan ja valitan, vaikka voisin kirjoittaa mitä kaikkea täällä on ja miettiä mikä tekee Ruotsista Ruotsin. Jotenkin ei vaan jaksa ja tunnen itseni myös tyhmäksi. Ei vaan saa mitään järkevää ulos. Blogin kirjoittaminenkaan ei oikein suju. Aiemmin oli mukava kirjoitella ja pohtia, ja tavallaan mukava, kun sai jotain täytettä blogiin. Nyt taas tuntuu, että miksi noinkin taas menin kirjoittamaan. Vielä olen kuitenkin pysynyt kovana ja julkaisen näitä tekstejä vain pienellä hiomisella ja annan kirjoituksen vain tulla. Välillä kyllä ajattelen, että pitäisikö alkaa muokkamaan ja hiomaan tekstejä ja pyrkiä teksteissä johonkin teemaan ja säilyttämään se punainen lanka. 

No Kuitenkin pyrin täältä kirjoittamaan lähes joka päivä ja toivottavasti aktivoidun muutenkin elämisen suhteen, jolloin myös saisin jotain pieniä sattumuksia ja tarinoita joista voisin kirjoittaa tämän pelkän itsesäälissä rypemisen sijaan. Yritän muutenkin aktivoitua nyt lukemalla muutakin kuin pelkkää fiktiota, tällä hetkellä pöydällä odottaa kirja nimeltään Köyhyyden globalisointi, katsellaan miten paljon ja millaisia ajatuksia tuo kirja herättää. Yritän myös vilkuilla IPCC:n ilmastomuutos raportteja ja lukea muutenkin mitä kaikkea maailmassa tapahtuu. 

Eiköhän tämäkin tästä jossain vaiheessa iloksi muutu. Kohta on ensimmäinen työviikko täällä takana ja viikonloppuna voisin lepäillä ja ladata akkuja. Miettiä mitä sitä oikein haluaa ja miten sinne päästä.

Uusi vuosi, uudet kujeet ja uusi maa

On kai aika taas alkaa päivittämään pitkätukkaisen hipin edesottamuksia ja arkisia sattumuksia. En oletettavasti tällä kertaa, ainakaan heti, ala miettimään naissotkuja, sillä olen päätynyt töiden puolesta Ruotsiin ainakin 3 kuukaudeksi. Oletettavasti pohdinkin aivan erilaisia asioita hetken verran.

Tällä hetkellä olen vielä hieman pyörällä päästä eikä oikein tajua, mikä tässä on edessä ja mitä tältä kaikelta odottaa. Nyt kuitenkin alku menee hotellissa ollessa ja ihmetellessä. Tavallaan ei pääse ihan normaaliin arkeen ja sen ihmetyksiin käsiksi. Nämä vajaat 10 neliötä kyllä paikka paikoin ahdistavat ja vievät motivaation tehdä mitään erityistä. Toisaalta yritän puristaa itsestäni nyt irti blogiin tekstiä edes pienen pätkän verran kerran illassa. Jotain kuitenkin jää käteen elämästä, ihmisistä ja mistä kaikesta olenkaan lupautunut höpisemään tässä blogissa. Pitkään mietin aloittaako puhtaalta pöydältä uuden blogin muodossa vai jatkaa vanhaa. Toisaalta sama ihminen olen vaikka olenkin vieraassa maassa. Toisaalta ajatus matkapäiväkirjan tyyppisestä blogista kiehtoi myös. Kuitenkin tulen varmaan jatkamaan joka tapauksessa kirjoittamista suoraan tajunnanvirrasta ilman sen kummempia raameja tai muokkausta, niin vanha blogi on siihen soveliaampi. Jos lähtisin luomaan uutta blogia tiettyyn teemaan, saattaisi sen rajoittuneisuus aiheuttaa sitä, että en osaisikaan kirjoittaa aivan itsenäni. 

Tavallaan tämän matkan yksi teemoista ja ajatuksista sen takana on tutustua itseensä katsomalla normaalia arkea hieman kauempaa. Vaikka ei se arki ole sen kummallisempi täälläkään oletettavasti. Niin on siinä eronsa. Täällä saa eroa normaaleihin rutiineihin ja näkee ne uudessa valossa matkan aikana sekä sen jälkeen. Olen kuitenkin jossain määrin tiettyjen päätösten edessä, mitä tehdä tälle elämälle. Mihin suunnata vai jäädäkkö paikalleen. Jotenkin tähän teemaan sopii loistavasti Ismo Alangon uusin single.

”Päästänkö irti vai pidänkö kiinni
Siinäpä kysymys
Syöksynkö uuteen vai syvennän vanhaa 
Enää ei riitä yritys”
  -Ismo Alanko, Päästänkö irti

Siinä tosiaan on klassinen pulma. Jäädäkkö vanhaan hyväksi havaittuun elämään vai tehdä jotain uutta, ja sokeasti tai ainakin vähillä tiedoilla, lähteäkin tekemään jotain aivan uutta. Siihen toivottavasti antaa tämä reissu jonkinlaisia suuntaviivoja tai ainakin ajatuksia. Ajatuksena täällä onkin kerätä uusia tapoja ja juttuja niin töissä kuin vapaa-ajalla ja niin kliseeltä kuin se kuulostaa niin kasvaa myös ihmisenä. Täällä tosiaan pääsee hetkeksi hengähtämään Entisestä, ja Neiti T:stä ja myös eräästä Neiti M:stä ja miettiä mitä sitä itse haluaa ja miten asiat järjestyy vai järjestyykö mitenkään. Toisaalta myös se mitä sitä tekee, välillä iskee halut palata Tampereelle Kuopion retkeltä, toisaalta miksei jäädä Kuopioon, jonne kuitenkin on jo muodostunut siteitä työkavereihin ja pikkuhiljaa alkaa asettumaan ja tuntemaan Kuopiota kotikaupungikseen. Kai tässä on myös kyse siitä, että asettuako vihdoin ja viimein aloilleen jonnekin, vai jatkaako sen onnen etsintää ja vaihtaa maisemaa.

No katsellaan mitä sitä löytyy itsestä täällä muilla mailla vierahilla.