Lettejä ja hameita

Jostain syystä, kun olen joukossa, yleensä pyrin tietoisesti haastamaan ihmisten asenteita ja ajatuksia. Tämä asenne tai tapa saakin minut aika usein väittelyihin ja tekemään asioita, jotka jotkin kokevat kenties hieman vieraina ja häiritsevinä.

Esimerkiksi minulla on hassu tapa bileissä tai bileisiin valmistautuessa aina välillä pyytää jotakuta letittämään hiukseni. Olen kokeillut päänmyötäisiä ranskalaisia lettejä, jotka ovat kyllä letitystyyleistä ehkä se ”soveliain” miehille. Prinsessa Leia letit olen testannut myös ja viime viikonloppuna versiointi ihan kahdesta koulutyttöletistä. Letit herättivät hilpeyttä ja kummastusta seurueemme miehissä. Miksi joku hiustyyli pitäisi olla vain naisten yksinoikeus? 

Jotenkin tuntuu, että miesten maailma ja sen rajat ovat välillä kuin kiveen hakattuja nykymaailmassa. Miehet itse määrittelevät nämä rajat. Eniten outoja katseita saat, kummastusta sekä ivaa saat kanssa veljiltäsi. Naiset suhtautuvat asiaan jotenkin normaalimmin, toki kommentteja kuuluu, mutta pääosin ne ovat aina positiivisia, kenties hieman kummastelevia ja uteliaita. Mikä saa ihmisen laittamaan noin ja saapuvan julkiselle paikalle? Minulla se on halu rikkoa normeja. Tosin en voi kieltää, ettenkö pitäisi myös siitä huomiosta, jonka saa erikoisilla leteillä.

Toinen asia, jonka tulen kenties tekemään on käyttää hametta joissakin bileissä tai illanvietossa (naamiaisia ei lasketa). Tosin se tarkoittaa sitä, että se hame pitäisi löytää jostain. Ei tietenkään mitään kukkamekkoa tai vastaavaa, vaan joku päheä, kuten Entinen varmasti sanoisi. No en kyllä ole aivan varma toteutuuko tuo koskaan ja saanko rikottua tuota normia. Mieli aina välillä tekisi kyllä noin toimia. Työpaikallakin voisi moni suu loksahtaa auki, kun hippi astelisi hameessa tekemään duunia.

Molemmat esimerkit ovat sikäli hassuja, että toisinpäin asioissa ei nykyaikana ole mitään outoa. Naiset pitävät housuja ja lyhyet hiukset ovat arkipäivää. Unisex pukeutuminen ja ulkonäkö ei siis toimi molempiin suuntiin. Miksi on näin? Kuka määrittelee nuo rajat mitä me niin orjallisesti noudatamme. Kyseessä kuitenkin on vain vaatekappale. Ei sen mitä päällensä pistää, tai millä tavalla aamulla hiuksensa asettelee, kuitenkaan pitäisi olla niin rajattua. Toki se miltä näyttää määrittelee meidät ihmisinä, mutta miksi raja-aidat sukupuolien pukeutumisessa ja hiuksien pituudessa ja laittamisessa ovat kaatuneet vain toiseen suuntaan. Kuten jo mainitsin, tuntuu siltä, että nuo asenteet ja ennakkoluulot ovat enemmänkin miesten itsensä asettamia. Oudoksi, homoksi, transuksi leimaantumisen ja häpeän pelko on varmaankin syvällä psyykessä. Toisaalta kai sitä ihmisen pitäisi olla niin itsevarma, että ei ajattelisi mitä toiset on asiasta mieltä vaan tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Tarvitaan kenties enemmän rohkeita ihmisiä, jotka rikkovat rajoja ja tuovat tietoisuutta siitä, että elämme oikeasti jo 2000-lukua ja vaatteet ja hiukset on osa meidän persoonaa ja miksi sitä persoonaa pitäisi kahlita joihinkin normeihin, jotka on määritelty soveliaiksi yhteiskunnassa? 

Toisaalta kuinka syvällä nuokin ajatukset ja normit ovat meissä. Itseänikin kyllä jännittäisi ja mietityttäisi se jos hameen joskus päälleni puen ja lähden julkisille paikoille se päällä, että mitä tästäkin ajatellaan ja pidetäänkö minua nyt ihan lopullisesti järkensä menettäneenä? Toisaalta se onkin se pointti, että ihmiset näkisivät ja ajattelisivat asioita sokean normien seuraamisen sijasta. Kysymys varmaan kuuluukin, onko minussa niin paljon munaa, että tekisin sen? Olenko tarpeeksi itsevarma ja rohkea, että joskus etsin itselleni hameen ja kannan sitä ylpeänä välittämättä ihmisten tuijottelusta ja siitä mitä ne kenties ajattelevat. Toivon, että jonain päivänä näin on. Hiukset on jotenkin helpompi aihe kuitenkin jo nykyään sulattaa. Ehkäpä tuommoiset letit ja muut menevät ihmisillä kategoriaan, kylläpä tuo poika tuossa vähän hassuttelee. Sitähän se kyllä osittain on, mutta miksei hassuttelisi. Mukavaahan se vain on.  

Tunnelmia ja katkelmia viikonlopulta

Polvea jomottaa, silmät ovat raskaat, mutta fiilikset ovat hyvät. Viikonloppu Helsingissä tavaten ihmisiä, joista suuri osa oli aikaisemmin ollut vain tekstiä kuvaruudulla. Iloista mieltä, sopivasti riehuntaa ja huonoa läppää. Viikonloppuun mahtui noin 14 h matkustamista ja vähemmän unta, halauksia, keskusteluita ja paljon erilaisia sattumia ja tapahtumia. 

Junassa istuessa ja miettiessä viikonloppua mielessä oli monia asioita ja juttuja mistä pitäisi blogittaa, mutta nyt on päällimmäisenä raukeus ja väsymys. Ihmisiä ei pitäisi listata milloinkaan kenellekään mistään syystä. Nyt tuli niin tehtyä alkoholinvaikutuksen alaisena ja listalla olevalle henkilölle. Tulipahan ainakin sanottua asioita, jotka varmaan muuten olisivat jääneet sanomatta. Uskoisin kuitenkin, että on asioita, joita ei välttämättä olisi edes ääneen sanoa, vaan tietää se sydämessään ja luottaa siihen vaistoon ja tuntemukseen toisesta ihmisestä. 

Kuinka paljon voikaa merkitä halaus, ihan vaan osaaottava halaus, joka viestii, että kyllä se siitä. Kaikki kääntyy vielä parhain päin. 

Baarissa taaskin oli sattumuksien summa, joka sai minut osittain hyvälle tuulelle. Törmäsin uuteen tuttavuuteen, jolle tein eleen, joka sai hänet ja hänen vaimonsa iloisiksi ja toivottavasti myös antoi pienen valopilkun heidän oletettavasti jo mukavaan iltaansa. Lupasivat tulla blogia lukemaan ja kommentoimaan, mikä olisi mukavaa, mutta ymmärrän kyllä jos sunnuntaina vaan ihmeteltiin outoa paperilappusta ja käyntikorttia taskussa. Kuitenkin toivon vilpittömästi onnea ja kaikkea hyvää teille Herra P ja Rouva M. Oli mukava tavata ja toivottavasti tunne oli molemmin puoleinen. 

Katkelmia ja sekavia pätkiä. Sellainen tuo viikonloppu kokonaisuudessaan oli. Tapahtui paljon asioita pakattuna tiiviisti kahden matkustuspäivän väliin liikkuen mukavalla sykkeellä ihanien ihmisten seurassa. Oletettavasti asiat ja ajatukset joita tämäkin viikonloppu antoi pohdittavaksi tulevat näkymään tämän blogin sisältönä tulevina päivinä. Olen kliseisesti sanottuna väsynyt, mutta onnellinen. Reissu ei todellakaan ollut turha tai katuisin hetkeäkään viikonlopusta. Päinvastoin minusta tuntuu, että loppujen lopuksi sain tuolta viikonlopulta enemmän kuin olin kuvitellut. Ehkä ainoa asia, joka jäi kaivelemaan, oli se, että tänään jouduin lähtemään niin aikaisin jo kohti Ruotsia. Olisin niin mielelläni jäänyt ystävän seuraan viettämään kiireetöntä sunnuntaita edellisen päivän jämiä syöden ja maailmaa parantaen tai vaan löhöillen. No kenties se tapahtuu sitten joku toinen kerta. 

Nyt alkavat vain luomet käymään raskaiksi ja ajatus harhailemaan, joten parasta pistää tämän viikonlopun tunnelmoinnit pakettiin ja käydä nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas nousta uuteen päivään, kuitenkin monta kokemusta rikkaampana ja monta ajatusta päässä pyörien. Uskoisin, että ensi viikolla blogini päivittyy hieman normaalia useammin, sillä päässä on monia ajatus aihioita, jotka pulpahtelevat blogitteluina varmaankin tulevina päivinä pintaan. Nyt kuitenkin tähän on hyvä päättä tältä illalta. Kiitos kaikille viikonlopusta oudolla Pitkätukkahipillä oli hauskaa ja toivottavasti myös kaikilla muilla, jotka joutuivat kummallisen saparopään seuraa kestämään.

Sekalaista räpistelyä

Taas on hetki vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Aika vaan kuluu ja päivät seuraa toisiaan ja huomaa, että aikaa edellisestä blogimerkinnästä on kulunut jo 2 viikkoa. Toisaalta eipä noina kahtena viikkona ole tapahtunut mitään kummoisempaa. Olen jatkanut edelleen lenkkeilyä ja yritän myöskin tarkkailla mitä suuhuni pistän ja ainakin omasta mielestäni olen kenties pikkuriikkisen hoikemmassa kunnossa. Toki tuohon saisi vastauksen etsimällä jostain vaa’an ja punnitsemalla. Ainakin juoksukunto on parantunut selkeästi ja kympin lenkki ei tee tiukkaakaan. Samalla jotenkin olen löytänyt sen juoksemisen ilon. Ennen teki tiukkaa lähteä lenkille, nyt taas välipäivinäkin hieman polttelisi lähteä juoksemaan edes vähän.

Muutenkin elämä täällä on asettunut uomiinsa. Töitä ja arkisia askareita puuhaillessa päivät kuluvat. Sen verran toki tässä on tapahtunut, että alkuperäinen 3kk pesti taitaa suurella todennäköisyydellä venyä 6 kk mittaiseksi. Tuokin tosiaan tapahtuu omasta halusta, ja jos täältä pois haluaisi, niin toki myös pääsisi. Tuolla pidemmällä jaksolla ostan itselleni lisää aikaa olla poissa siitä normaalista arjesta ja siitä ajatuksesta, että kohta pitäisi tehdä se päätös, että jäädäkö Kuopioon vai alkaako katsella ja järjestelemään noita muita mahdollisia asuin- ja työpaikkoja. Työpaikan suhteen on se hyvä tilanne, että voin vain siirtyä toiselle paikkakunnalle saman yrityksen palveluksessa. Tuo tietyllä tapaa helpottaa sitä muuton ajattelemista. Viimeksi, kun muutin Entisen perässä Tampereelta Kuopioon niin samalla vaihdoin myös työpaikkaa. Tällä hetkellä kuitenkin pidän työstäni ja työnantajassakaan ei ole mitään suurempaa vikaa. Kaikissa työpaikoissa on omat miinuksensa kyllä, mutta täällä ne eivät ole mitenkään liian suuria tai ylitse pääsemättömiä.

Tänään ystävänpäivänä, jotenkin tuli ikävä Entistä, ei kuitenkaan välttämättä sillä tavalla, että oltaisiinpa vielä yhdessä, mutta sitä hengailua ja juttelua, kun molemmat tuntevat toisensa ja ei välillä ole oikeastaan mitään salaisuuksia tai tarvitsisi varoa sanojaan. Toisaalta kenties se on osittain myös koti-ikävää, sillä Kuopiossa hengailimme kyllä suhteellisen paljon Entisen kanssa ja vain olimme. Sitä voi vaan toivoa, että jossain joskus ihmeellisten sattumuksien kautta tapaan vielä toisen ihmisen, jonka kanssa olen yhtä onnellinen kuin Entisen kanssa olin ja voin jakaa tunteeni ja ajatukseni mitään peittelemättä. Jotenkin vaan täällä on muutamaan otteeseen iskenyt haikeus siitä, että ei ole ketään joka odottaisi ja jonka luokse voisi mennä. Toisaalta se on helpottavaa, voi olla rauhassa täällä matkalla eikä sillä tavalla tarvitse joka päivä ikävöidä ja odottaa sitä yhtä viikonloppua kuusta, että näkee toista muutaman hetken ajan.

Tänään ei paljon tämän kummallisempia ajatuksia näemmä irtoa, mutta laitetaan nämä sekavat räpellykset kuitenkin esille, ettei kohta ala tulemaan huolestuneita soittoja, että olenko ollenkaan enää hengissä täällä Ruotsissa. Näille ihmisille todettakoon, kaikki on hyvin ja elämä rullaa eteenpäin päivä kerrallaan. Yritän kyllä parantaa tapani ja pyrkiä pohtimaan ja blogittelemaan hieamn tiheämmin.