Musiikkkia ja muistoja

Eilen oli mukava päivä. Hyvää ruokaa, loistava elokuva ja mukavaa seuraa. Mitä sitä muuta kaipaakaan torstaille. Little Miss Sunshine oli siis leffa. Loistava elokuva, jossa sai nauraa, mutta joka myös antoi ajattelemisen aihetta. Elokuva oli poikkeuksellinen komedia Amerikkalaiseksi tuotannoksi hyvin paljon vaikutteita brittiläisestä hieman mustasta huumorista. Kyseessä oli hieman erilainen roadmovie, jossa jos asiat voivat mennä pieleen ne myös menevät. Tosin katsoessa tätä ei tarvinnut kokea myötähäpeää, vaan myötäelämistä. Asiat olivat kuitenkin hyvinkin arkipäiväisiä ja mahdollisia itse kullekin meistä. Myöskin nauraminen kippurassa teki hyvää pitkästä aikaa.

Tänään on musiikissa palattu seesteisille vesille ja kymmenen vuoden päähän menneisyyteen. Minulla musiikki kutoutuu tiiviisti elettyyn elämään ja CMX:n Aura ja Rautakantele kuuluvat aikaan, jolloin tapasin Entisen ja aloimme seurustella. Kyseessä ei kuitenkaan nyt ole nyyh nyyh niisk nostalgia trippi, vaan musiikki tuo mieleen niitä mukavia muistoja ja toisaalta myös näyttää sen, missä mentiin pieleen ja miksi tämä ratkaisu taitaa olla paras meille molemmille.

Musiikki ja tuoksut ovat minulle ne kaksi asiaa, jotka vievät minut muistoihin ja vuosien taakse. Nuo kaksi asiaa saavat minut muistelemaan niitä ajatuksia, tunteita ja tapahtumia, joihin ne ovat yhdistyneet. Tietenkin se on välillä hieman ärsyttävääkin, kun muuten hyvä levy saattaa sen vuoksi joutua ei niin paljon kuunneltavien listalle. Toisaalta on se kuitenkin mukava ja helppo tapa tehdä aikamatka menneisyyteen ja niihin tuntemuksiin joita silloin koki. Nyt odotankin taas innoilla, mihin kappaleisiin ja levyihin nämä tuntemukset ja ajatukset nivoutuvat.

Kirje ystävälle

Keskiviikkoisin tulee aina tunne, että mihin tämä aika taas on tältä viikolta mennyt. Huomenna on torstai ja sitten perjantai ja viikonlopun jälkeen taas maanantai. Viikot kuluvat, niistä muodostuu kuukausi. Kohta syksy muuttuu talveksi. Toisaalta on ihan mukavaa, että aika kuluu ja tapahtuu muutoksia, niin luonnossa kuin omassa elämässäkin. Jos tuntuisi, että päivät vain matelevat ja aika ei kulu ollenkaan olisi ainakin minusta se ”huonompi” vaihtoehto.

Nyt ainakin tietää, että jotain tapahtuu. Asiat etenevät ja muutoksen tuntee. Päivät vaikka ovatkin kovin toistensa kaltaisia silti jokainen kantaa muutoksen siementä. Pikkuhiljaa niistä kasvaa aivan uusi tulevaisuus. Tuota tulevaisuutta on mukava odottaa uusia ihmisiä ja ystäviä, tapahtumia sekä haasteita. Jotenkin tuntuu, että parisuhteen päättyminen kuitenkin oli ihan ok juttu. En sitä kyllä olisi halunnut lopettaa, mutta tuntuu, että nyt minulla on tilaisuus rakentaa itselleni aivan toisenlainen tulevaisuus ja tehdä aivan erilailla asioita, kuin mitä kuukausi sitten olisin kuvitellut.

Hassua kuinka mieli muuttuu, mutta toisaalta siitä saan kiittää hyviä ystäviä, muutamaa vanhaa ja muutamaa uutta. Toivottavasti nämä uudet ystävät tajuavat, että ovat päässeet jo luokasta ”kivoja kavereita ”pitkätukkahipin tarkasti vartioituun ja hyvinkin vaikeasti saavutettavaan Ystävät luokkaan. Toisaalta tuo on ollut muutaman vuoden hyvinkin suljettu klubi, sillä olen paljolti ollut kiinni omassa elämässä ja en ole päästänyt ihmisiä lähelleni. Nyt olen taas ehkä myös itse kurkottanut toisia ihmisiä kohden, sillä en ole voinut purkaa sydäntäni ja mieltäni samalla tavalla Entiselle.

Erään ystävän kanssa juteltiin siitä, millainen tämä blogi on minulle, tai no minä juttelin ja selvittelin ajatuksiani. Niin huomasin, että blogini on hyvin samankaltainen, kuin kirjeet joita kirjoitin noin kymmenen vuotta toiselle ystävälleni. No kirjeiden kirjoittaminen loppui jonkin ajan kuluttua, mutta onneksi yhteys tuohon ystävään säilyi. Edelleenkin olemme ystäviä, mutta kirjeiden sijaan on tullut ”mesettely” ja satunnainen sähköpostien lähettely. Niistä on kuitenkin puuttunut se sama mietiskelevyys ja tajunnanvirran kirjoittelu, jonka olen nyt sitten siirtänyt blogiini. Ystäväni tokaisikin, että hän voi sitten ajatella blogiani kirjeinä hänelle, ja toki olkoon näin. Tosin tämä kirje on avoin kaikille, jotka lukevat tätä blogia. Lisäksi vastaanotan mielelläni kirjeitä myös teiltä. Kommentteina, sähköposteina tai muulla kanavalla mikä muoto itse kullekin sopii. Olit sitten tuttu tai tuiki tuntematon ihminen. Maailmassa ei voi olla liikaa ystäviä. Ainoastaan liian vähän.

Tatuointeja ja musiikkia

Tuli käytyä katsomassa Entisen kanssa luonnosta tatuoinnista, joka on tekeillä. Vähän oli tullut erilainen kuin mitä piti, mutta näytti ihan lupaavalta. Ei muuta kuin uutta luonnosta kehiin. Itsekin olen löytänyt jo muutaman ihan ok mallin ja suuntaa antavan kuvan, joista lähteä muokkaamaan ja hakemaan sitä omaa tatuointia. Tosin toinen projekti eli kilojen karisuttaminen ei ole ihan vielä saanut samanlaista potkua.

Tatuoinnin lisäksi moni muukin asia alkaa tosiaan saada ääriviivoja elämässä. Kaveripiiri kasvaa, tekemistä löytyy ja elämä tuntuu mukavalle. Paljon oli merkitystä, sillä että on saanut Entisen kanssa juteltua asioista ja pikkuhiljaa tosiaan alkaa saada omaa elämää urilleen. Vaikka lupasinkin itselleni, etten käsittelisi parisuhteettomuuttani tässä blogissa, niin tässä sitä taas ollaan. No se on vissiin ihan luonnollista, että asiat ja ajatukset pyörivät vielä hetken sen ympärillä.

Toisaalta jos elämässäni on myllerryksiä niin samanlaista myllerrystä käy myös musiikki, jota kuuntelen. Saatan poukkoilla jazzista metalliin ja sitä kautta jonnekin aivan muualle. Yksi uusi tuttavuus on DDT, venäläinen ihan mukavaa rokkia soittava bändi, sanoista ei toki ymmärrä paljoakaan, mutta tunnelma välittyy ja ainahan voi noita käännöksiä lunttailla ja miettiä laulujen sanomaa, myös pelkän musiikillisen annin lisäksi. Toinen artisti, joka nykyisin vierailee aika usein levylautasella, on Diana Krall, mukavaa letkeää swing/jazz musiikkia ja tuolla naisella on ihana ääni, samettisen pehmeä ja tunteikas. Häneltä tulee lähinnä kuunneltua The Girl In The Other Room – levyä. Jotenkin sopii näihin tunnelmiin joita käyn läpi. Kuitenkaan, kuten jo mainittu, kuuntelemani musiikki ei kuitenkaan ihan näihin rajoitu. Quintessencen kautta SOAD:in ja siitä aina poukkoillen jonnekin aivan muualle, kuten Tooliin tai CMX:n pariin. Tietenkin yksi uusi paluu muuttaja pitää muistaa mainita. Infected Mushroom on tehnyt paluun koodausmusiikiksi. Mikäs on sen mukavampaa, kuin pistää luurit päähän trance soimaan ja alkaa koodata tai miettimään ongelmiin ratkaisuja.

CMX:n uutukainen kyllä tarvitsisi hieman aikaa ja paneutumista, ensimmäisillä kuuntelukerroilla se on jo antanut paljon, mutta ajatusten myllertäessä päässä ei sen kuuntelemisesta ja nauttimisesta ole oikein tullut mitään, joten olen jättänyt sen suosiolla odottelemaan parempia aikoja. Levy antaa kyllä suuria lupauksia, mutta toisaalta myös vaatii paljon, joten en usko, että ihan parhaaksi CMX:n levyksi onnistuu nousemaan, mutta oikein miellyttävä tuttavuus se kyllä on. Talvikuningas odottakoon siis talvea ja sitä, että voin antaa sille sen tarvitseman ajan ja hartauden.

Muuton järjestelemistä ja uuden elämän alkua

Eilen oli mukava päivä kaiken kaikkiaan. Entisen kanssa ruvettiin järjestelemään muuton yksityiskohtia ja jakamaan meidän vähää omaisuutta. Toisaalta meillä ei pahemmin ole mitään jaettavaa. Jotain hyvää siis siitäkin, että tykkää elää askeettisesti ja ilman turhaa materiaa. Eipähän ole mitään mistä riidellä.

Muuton jälkimainingeissa pohdimme elämää ja tulevaisuutta muutenkin. Juttelimme Entisen tulevaisuuden suunnitelmista ja opinnoista. Mietimme toisillemme tulevia poika/tyttöystäviä ja miten käy meidän päätökselle olla ystäviä. Kuitenkin vielä on helppo sanoa, että totta kai ollaan kavereita aina, mutta helposti mieli muuttuu tai sitten vaan ajaudutaan erilleen ja pikkuhiljaa yhteys katkeaa. Jotenkin nyt on helpompi jutella ja puhua sekä toisaalta huomaan paremmin ne suhteen ongelmat ja asiat, jotka olisi pitänyt hoitaa kuntoon. Toisaalta en ole katkera erostamme. Selkeästi olemme kulkeneet jo pitkään eri suuntiin elämässämme.

Oli kuitenkin hieman outoa jutella Entisen kanssa, kuinka iskeä naisia ja mistä niitä löytyisi. Toisaalta mikäs siinä ei oppi ojaan kaada. Pitää vaan varmaan oikeasti alkaa luottaa siihen, etten ole se kömpelö ja ujo ihminen, miksi itseni tunnen. Vaan kenties minulla on jotain, joka viehättää ja jonka avulla voin naisia iskeä. Kommentteja tuohon suuntaan on nyt kuitenkin tullut aika monelta taholta. Jotenkin sitä on rakentanut itsestään tietynlaisen kuvan ja sitä on vaikea rikkoa, vaikkei se kuva olisikaan totta. Tosin en kyllä tiedä missä tuota omakuvaa voisi lähteä muuttamaan ja treenaamaan taas tuota flirttailun jaloa taitoa. Olen nyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna ollut käymässä yökerhoissa, ja ei ne oikein ole minun juttu. Ihan mukavaa niissä on käydä kavereiden kanssa, mutta ei vaan tunnu semmoiselta paikalta josta löytyisi minua innostavaa seuraa. Toisaalta olen kyllä hieman epävarma siitä mistä yleensäkään löytyisi. Taitaa olla, että nautin nyt vaan sinkkuudesta ja katselen rauhallisin mielin, että mitä tuleman pitää.

Mitäköhän blogista tämän päätöksen jälkeen tulee? Ei enää ruikutusta ja valitusta, joten ei enää ihmisille päivittäistä sosiaalipornoannosta. Kai sitä kuitenkin aina jostain löytyy kirjoittamista ja miettimistä. Tämä on vain vanhan loppu ja uuden alku. Toisaalta aina tulee ihastuksia ja uusia rakkauksia joista voi kirjoitella ja miettiä, joten olkaa huoleti, hippi antaa teille teidän jokapäiväisen kurkistuksen omaan mieleensä ja sen Dalí -maisiin maisemiin. Katsotaan siis mielenkiinnolla mitä tästäkin taas seuraa.

Maanantain myllerryksiä

Jotenkin alkaa pikkuhiljaa ero realisoitua. Ensi viikolla pitäisi muuttaa Entinen omaan kämppään. Ajatukset alkaa selviytyä ja alkaa tajuamaan, että ei tämä ollutkaan mikään pikku juttu. 10 vuotta yhteistä arkea ja juhlaa, tappeluita ja sopimisia sekä iloja ja suruja takana. Ja vaikka ollaankin väleissä ja tullaan varmaan olemaan tulevaisuudessakin. Silti ero sattuu. Toisaalta, jos ei sattuisi, niin silloin kai ei meidän välillä olisi mitään ollutkaan. No kyllä kai se elämäkin tässä pikkuhiljaa voittaa. Tapaan uusia ihmisiä ja koen uusia asioita. Nyt vaan tuntuu tyhjälle.

Päässä myllää monia asioita, ei oikein osaa keskittyä mihinkään. Töissä on kiire, mutta työntekokin jumittaa. Kai tässä on vaan otettava itseään niskasta kiinni ja hoitaa työkiireet alta pois ja jumittaa omien ajatusten kanssa sitten, kun tulee sopiva tilaisuus. Vielä, kun oikeasti keksisi miten nuo päässä mylläävät ajatukset saisi työnnettyä taka-alalle.

Toisaalta elämä alkaa varmaan tässä pikkuhiljaa sujua. Pitää vaan saada käsiteltyä nuo asiat pois ja alkaa tehdä asioita ja juttuja, että pikkuhiljaa pääsee elämään taas kiinni. Se mitä eniten kaipaan suhteesta, on hellyys se, että makailee sängyssä toisen kainalossa, tuntee hengityksen niskassa ja ihon ihoa vasten. Tietää, että minnekään ei ole kiire vaan, että tämä hetki on meitä varten. Ei uskalla liikahtaa, ettei arki saa taas valtaa. Olen ehkä hieman herkässä mielentilassa, mutta televisiossa tai ihan vaan baarissa, kun näkee joidenkin suutelevan pitkään ja hartaasti lukkiutuneena hetkeen, toivon, että minullakin olisi joku jota suudella ja tuntea taas perhosia vatsanpohjassa. Toisaalta kuten yksi kaveri sanoi viikonloppuna, minusta huomaa, ettei minulla ole haku päällä. Eikä minulla olekaan, tietysti on tuo ihastus, mutta en minä mitenkään ole uutta suhdetta hakemassa ja ei oikein inspiroi mitkään yhden illan jutut. Sillä en minä sellaista kaipaa, vaan toista ihmistä ja lämpöä. Joku jolle voi purkaa sydäntä ja joka ymmärtää.

ihastusta ja kavereita (sekä hieman blogin säätöä)

Olen aika nyyppä näköjään blogittelussa, juttelin erään ystäväni kanssa blogittelusta ja mietin miksei kukaan ole kommentoinut mitään. Niin selvisi, että blogini oli säädetty niin, että kommentointiin olisi tarvittu gmail account tai vastaava. No nyt säädöt kohdillaan toivottavasti. Joten nyt on saatte vapaasti kommentoida ja antaa ruusuja ja risuja.

Eilen oli mukava ilta, juttelin ystävän kanssa mesessä pitkään erilaisista aiheista ja minulla ainakin oli mukavaa. Molemmat sai purkaa sydäntää ja toinen kuunteli. Juteltiin myös ystävyydestä ja siitä kuinka helppoa toiselle on jutella ja purkaa sydäntään. Juteltiin musiikista ja kaikesta muustakin. Jotenkin tuli helpottunut ja rauhoittunut tunne tuon chattailyn jälkeen. Antoi vähän toivoa, että elämä voittaa ja tulevaisuus on kuitenkin ihan ok, vaikkei sillä olekaan vielä suuntaa.

Ihastuminen on hassua. Vaikka tietää, että toinen on saavuttamaton ja vielä varattukin niin silti sitä voi toiseen ihastua ja ajatella häntä. No toisaalta flirtti on kivaa ja kaippa se on ihan sallittua vaikka toinen sattuisikin olemaan varattu. Ja tuo prinsessa on mukava tapaus toivottavasit voidaan olla kavereita ja pystyn tämän ihastuksen jättämään taka-alalle niin voidaan jatkaa ihan kaveripohjalla. Enkä toisaalta tiedä mitä tämä tyttönen minusta ajattelee, olen varmaan vaan mukavaa seuraa. Toisaalta mukavia kavereita on aina hyvä olla, ei se minua haittaa.

Kaikki tämä sanottuna, silti mietin prinsessaa ja ihanaa hymyä ja nappisilmiä, toisaalta ehkä se on vaan ihan hyvä mulle, sain treenattua vähän flirttailua ja minulla oli kivaa. Kaippa se on ihan normaalia ihastua ihmiseen, jonka kanssa synkkaa ja juttu luistaa mukavasti. Toisaalta realiteetit on hyvä pitää mielessä haavemaassakin, ollaan nähty vain kaksi kertaa ja hänellä on tosiaan joku jossain. Jääköön hän prinsessaksi vain minun pilvilinnaan haavemaahan.

No minun varmaan pitää jossain vaiheessa alkaa ryhdistäytymään ja alkaa työntää päätä ulos jos jossain olisi joku josta pitää kiinni. En siis kuitenkaan lähde mitenkään haku päälle, mutta ehkäpä pitää avata silmät ja alkaa katselemaan maailmaa hieman toisella tavalla. Pitäisi vaan päästä pois ujoudesta. Jostain syystä olen naisten kanssa ujo. Menen helposti lukkoon ja alan vaan höpistä jotain ja en saa tehtyä aloitetta. En sitten tiedä mitä pelkään, sitä että saan pakit, tyhmää oisi sellaista pelätä, sillä jos ei edes kysy niin ei siitä mitään tule. Samoiten tuntuu, etten baarista löydä ketään, ja olen huono muutenkaan ihan tuntemattomalle ihmiselle menemään juttelemaan ja iskemään. Tartten varmaan tukiopetusta. 10 vuotta seurustelua takana ja silloinkin mut iskettiin. Siinäpä ne mun naisseikkailut. Aika lyhyt lista, mutta minkäs teet.

Elämä jatkuu ja kaippa tuohon listaan pikkuhiljaa tulee sitten pituuttakin ja alan oppimaan taas flirttailun ja naisten kanssa puhumisen jaloja taitoja. Siihen asti yrittäkää kestää sitä sönkkäävää hippiä, joka kiertää teitä kuin Nalle Puh hunajapurkkia, mutta ei saa tehtyä aloitetta.

Kelluntaa

Päivät kuluvat ja mitään ei tapahdu, sitä vaan huomaa, että on asioita jotka ovat jääneet huomiotta. Päivät vaan lipuvat, töitä, kotiin, kotihommia, lueskelua, nukkumaan ja sama uudestaan. Toki paljon on tapahtunut ja saanut aikaan, mutta aina tuntuu, että asioita olisi pitänyt saada tehtyä enemmän ja joitakin juttuja on jättänyt viimetippaan. Toisaalta Viimeiseen mahdolliseen hetkeen jättäminen on minulle hyvinkin tyypillistä.

Toisaalta jotenkin tuntuu, ettei elämässäni ole tällä hetkellä suuntaa tai rakennetta. Asiat vaan tapahtuu ja itse kellun siinä pinnalla ja menen minne sattuu virta viemään. Ei se välttämättä ole paha asia, mutta toisaalta pitäisi sitä varmaan jossain vaiheessa ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa rakentamaan elämää ja suuntaa sille. Toisaalta mikä tässä on ollessa ja kelluessa. Vakityö koodarina, sinkkuelämää(tosin ei omasta tahdosta), mukavia kavereita, nyt kun on tutustunut enemmän ihmisiin täällä. Mitäpä sitä muuta ihminen tarvitsee? Silti kuitenkin hieman häiritsee päämäärättömyys. Kenties joku päivä keksin vielä mikä minusta tulee isona ja mitä haluan tehdä.

En ole tyytymätön elämääni. Häiritsee vaan se, että olen vain. Toisaalta mikäs tässä on ollessa. Tämä toisaalta saattaa olla vain tapani käsitellä eroa. Suunnitelmat ja unelmat on revitty alas ja pitää opetella tekemään päätöksiä ja luovimaan elämässä yksin. Enää ei tarvitse ottaa toista huomioon ja kysyä mitä mieltä toinen on asioista. Nyt pitäisi vaan löytää suunta omaan elämään ja alkaa tekemään asioita, jotta elämässä olisi muutakin kuin tuo herätys-työ-koti-nukkumaan kierto. Toisaalta sitäpä se ihmisen elämä pitkälti on. Pitää tehdä töitä, että voi nauttia vapaa-ajasta

Eikä minusta boheemiksi ole. Kuitenkin kaipaan töitä ja työntekoa, vaikka se kuulostaa hassulta niin töissä on kivaa. Tykkään koodata ja ratkaista ongelmia, vaikka työ aiheuttaa painetta ja stressiä niin työpaikalle on aina aamulla kiva mennä. Ottaa kuppi kahvia syödä se aamupala sämpylä ja alkaa miettimään ongelmia.

Mikä sitten on mikä minua häiritsee elämässäni? Haluanko kovasti olla joku joka en ole? Tavoittelenko jotain erikoisuutta jota ei ole olemassa? Toisaalta voi kyse tosiaan olla vain siitä, että elämältä eron myötä putosi aikajanasta tulevaisuus pois. Eihän tulevaisuus koskaan ole ollut selvä, mutta on kuitenkin aina ollut jotain suuntaviivoja, joita seurata. Nyt kaikki on auki. Toisaalta tässä on tietyllä tavalla mahdollisuus sitten jonkinlaiseen irtiottoon. Pitäisi varmaan katsella ja kuunnella ja piirtää tuo tulevaisuus uudelleen. No inspiraatiota odotellessa jatketaan kelluntaa ja annetaan virran viedä. Ehtiihän sitä huomennakin.

Ruokaa ja tanssia

Taas on se aika vuodesta, kun tuntuu, että kaikki reseptit on käyty läpi ja jotain uutta ja maukasta olisi kiva tehdä. No ei siinä yleensä silloin auta muuta kuin intoutua etsimään erilaisia ruokia netin syövereistä. Tämän syksyn teemana voisi olla, kevyttä ja raikasta.

Tosiaan jos aion tuota painoa pudotella edes jonkin verran, niin pitää tosiaan ruveta kiinnittämään huomiota mitä sitä suuhunsa tulee laittaneeksi. Lounaalla kyllä yleensä tulee syötyä ihan terveellisesti ja maltilla, mutta kotona sitten tuppaa helposti lautaselle laitettua ei niin kevyttä ruokaa. Jos joku tietää hyviä ruoka-aiheisia sivuja tai muuten vaan haluaa kasvisreseptejä jakaa niin minua saa nykiä hihasta, niin fyysisesti kuin sähköisestikin.

Muutenkin ruoka ja ruokailu tulee muuttumaan, ennen on kuitenkin tehnyt ruokaa aina kahdelle ja nyt pitää ruveta muokkaamaan reseptejä niin, ettei tarvitse koko viikkoa syödä samaa ruokaa, tai sitten pitää ruveta laittamaan ruokaa pakastimeen. Toisaalta tunnen itseni aika hyvin ja olen huono syömään ruokaa pakastimesta. Ehkäpä parannan tapani.

Muutenkin pitäisi varmaan tehdä pientä ruokaremonttia ja katsella miten ja milloin syö. Tai sitten pitää vaan liikuntaa lisätä roimasti. Liikunnasta puheen ollen niin alkaa kyllä tanssijalkaa vipattaa. Eilen juteltiin lisää mahdollisesta tanssin testailemisesta ja kokeilemisesta. Samoilla linjoilla tunnutaan olevan ja varmaan tässä jossain vaiheessa uskaltaudutaan salille. Toki ensin pitää käydä läpi vähän missä mennään ja tutustua myös ystävän mieheen ja käydä läpi asioita, ettei synny vääriä käsityksiä ja väärinymmärryksiä.

Tosin jos innostun tanssista oikeasti, niin sitten kyllä aika varmasti joudun etsiskelemään uuden parin, sillä ystävälläni ei varmaan aika ja innostus ihan riitä sitten ihan kilpalattioille paluuta varten. Parin löytäminen tosin saattaa osoittautua haasteeksi, mistäpä sitä löytäisi semmoisen parin jonka kanssa tulee toimeen ja haluaa tällaisen puupökkelön, jonka kanssa melkeinpä pitää alkaa alusta ja rakentaa tekniikkaa 3 vuoden tauon jälkeen. No kai sellaisiakin neitosia täältä löytyy? Tosin ei nyt sentään mennä asioiden edelle vaan yritetään edetä askel kerrallaan vaikka tanssijalkaa kuinka vipattaisi.

Tanssikengät pois naftaliinista?

Minua on kysytty haluaisinko lähteä katselemaan ja kokeilemaan miltä se tanssi tuntuisi taas. Kysyjänä on ystäväni, jonka kanssa ei kyllä aiemmin ole tanssittu, mutta joka on kyllä kilpatansseja harrastanut.

Lupaudun, että aina sitä voidaan lähteä kokeilemaan salille. Kyseessä ei ainakaan vielä olisi täysipainoinen harrastuksen aloittaminen, vaan enemmänkin fiilistely ja tunnustelu. Toisaalta mukavaahan tuo on. Tosin pelkona on aina, että innostun tuosta enemmän kuin ystäväni ja halajankin sitten ihan kilpakentille. Toisaalta mitäpä sekään haittaisi, antaisipa lisäpotkua mun kilojen karistukselle ja kropan kuntoon saamiseen, että mahtuisin vanhaan frakkiini.

En kyllä tiedä mitä ensimmäisistä kokeiluista tulee. 4 vuotta on kuitenkin pitkä aika sille, ettei ole parketilla käynyt. En muista pahemmin kuvioita saati sitten muuten tekniikkaa. No hauskaahan sitä ollaan menossa pitämään. Pitää vielä jutella Ystäväni kanssa asiat puhki ja halki ja sopia missä mennään ja mihin päin.

Odotan kuitenkin innolla kokeiluja. Tosin voihan olla, että tämä projekti kuivuu kasaan enkä pääse tanssikenkiä kaivamaan ihan vielä naftaliinista, mutta se on sen ajan murhe.

Maailman tilaa ja ihmisten asenteita

Eilinen Prisma oli kaikesta saarnaavuudestaan huolimatta ihan mukavaa katsottavaa. Tai no mukava on ehkä hieman väärä termi. Kuitenkin maalailtiin maailman tuhoa ja muuta ei niin mukavaa. Siinä haastateltiin jotain tyttöä joka asuu Manhattanilla ja sen mielestä luonnon avaruutta kuvastaa hyvin se miten Broadway jakaantuu kahdeksi kaduksi 5th Avenuen kohdalla. Siis häh? Luonnonavaruutta kuvastaa täysin keinotekoinen ihmisen luoma maisema. Onhan tuo kohta tietysti hulppean näköinen, mutta ei se kuvaa luontoa millään tavalla. Ei siis olekaan ihme, että sanotaan ihmisten olevan vieraantuneita luonnosta, eivätkä käsitä kuinka paljon ekologisia palveluita luonto tarjoaa ja kuinka paljon oikeasti on maapallon hyvin voinnilla merkitystä.

Jos ajatusmalli oikeasti on tuollainen, kuin kyseisellä naisella, niin en ihmettele niin paljoa sitä kuinka välitinpitämättömiltä ihmiset välillä tuntuvat luonnon suhteen. Kaippa se ajatusmalli on sitten sellainen, että kerta kaupasta saa ja metrolla pääsee, niin ei meillä ole hädänpäivää. No en voi itseänikään kehua aina, kyllähän sitä on helppo moralisoida asuen itse kerrostalossa ja käyttäen palveluita siinä missä muutkin. Varsinkin välillä tulee ostettua ”turhia” asioita, ja tehtyä asioita jotka voisi tehdä toisin tai jättää tekemättä.

Ruokavaliotakin olen perustellut ekologiseettisin perustein, mutta silti en välttämättä jaksa aina miettiä onko käyttämäni ruokavalio kuitenkaan se ekologisin vai olisiko minulla varaa petrata. Toisaalta onko tarvetta hakea aina kaikkein ekologisinta vaihtoehtoa, vai riittääkö se, että yrittää parhaansa ja yrittää löytää tasapainon ekologisuuden ja kuitenkin mukavuuden välillä. Pitäisi jaksaa joskus kaivaa tutkimuksia lähialueella tuotetun luomulihan ja kalastetun kalan ekologisuudesta verrattuna kasvisruokaan, sillä noista aina välillä kuulee risteäviä väitteitä. Jos joku lukijoista tietää jotain lähdettä niin minulle saa vinkata.

Viikonlopun ruodintaa

Viikonloppu oli ja meni. Perjantaina olivat työkaverin bileet ja no tarkoitus oli ensin mennä limulinjalla, mutta sitten päädyin ottamaan kaapista yhden viski pullon, kun arvasin, että sinne tulee porukkaa, joille tuo maistuu. No olettamus osui oikeaan, kyllähän se pullo saatiin juotua, mutta itsekin join ehkä hieman liikaa.

Ongelma ei niinkään ole juomisessa, vaan siinä, etten pidä yleensä lopputuloksesta. No tällä kertaa kylläkin hauskaa oli ja mitään ihmeellistä ei tapahtunut, mutta tuppaan vaan muuttumaan kännissä ihmiseksi, jollainen en todellisuudessa ole. Jotenkin yritän tuoda itseäni liikaa esille ja olla keskipiste juhlissa. Tälläkin kertaa oli vastaavia maneereita ilmassa enemmän ja vähemmän, mutta toivottavasti muiden mielestä en vetänyt yli.

Lauantaina sitten vietettiin rääppiäisiä ja oli mukavaa. Muutamaan työkaveriin tuli tutustuttua perjantai-lauantai välisenä aikana paremmin kuin aikaisemmin. Ainakin minulla oli mukavaa lauantaina, syötiin juhlista jäänyttä ruokaa ja uunijäätelöä. Pelailtiin ja juteltiin niitä näitä. Kenties pitää jatkossakin yrittää löytää jotain vastaavia aktiviteetteja työkavereiden kanssa, pahemmin, kun ei vielä ole Kuopiosta seuraa löytynyt ja kun Entinen ensikuun alussa muuttaa omaan asuntoon ja jään yksin. Kaippa se on aika ruveta muodostamaan ystävyyssuhteita täälläkin. Suurin osa ystävistä on irkissä tai mesen päässä ja välillä tekee ihan hyvää vaan viettää aikaa ihan kasvotustenkin.

Joku voi varmaan saada käsityksen, että olisin yksinäinen, mutta toisaalta se on osaltaan myös omaa valintaa, mikä on mukavampaa kuin viettää päivä sisällä kuunnella hyvää musiikkia ja lukea kirja tai kaksi. Tosin ei sitä aina jaksa ja kaippa tässä pitää työntää pää ulos ovesta jos jossain vaiheessa haluaa löytää elämän toisen suuren rakkauden, tai edes jonkun josta välittää.

Kirjoittamisesta ja blogista

Pari päivää sitten sain perustettua tämän Pitkätukkahipin blogin. Enkä vielä oikein osaa hahmottaa mihin suuntaan tämä blogi karkaa ja tuleeko ohjaajasta vain matkustaja.

Ainakin ensimmäiset blogimerkinnät on ollut silkkaa ajatuksen virtaa ajatelmia, joita on yhdistänyt joku tietty teema, joka on lähtenyt jostain tapauksesta. Tuskin tulenkaan koskaan kirjoittelemaan paljoa noista tapahtumista itsestään, vaan blogini todennäköisesti tuleekin käsittelemään tapahtumien käynnistämiä ajatusketjuja ja mietteitä. Voidaan kai kliseisesti todeta tapahtuman olevan kivi, joka rikkoo veden pinnana saaden sen aaltoilemaan ja noita rengasmaisia aaltoja sitten tulee käsiteltyä blogissa.

En tiedä onko tapani kirjoitella ajatusvirtaa ongelma vai rikkaus kirjoittaessani tätä blogia. Toisaalta kenties se sopii tällaiseen kirjoiteluun. Saadaan teema jostain ja sitä lähdetään miettimään ja kehittelemään samalla kuin kirjoitetaan se ulos. Toisaalta se taas tuo ongelmana tekstin katkonaisuuden ja sen ettei se pysy yhtenäisenä. Tapani kirjoittaa on kuulemma rönsyilevä, asioita toistava, mutta toisaalta taas pääasiaa kiertelevä. Samoin tyylini tuppaa muuttumaan passiivista sujuvasti kolmannen persoonan kautta minämuotoon. Pahoittelenkin tässä jos en lukijan mielestä pääse asiaan. Toisaalta tämä kuvastaa myös sitä, että kirjoittaessani minusta tulee enemmänkin matkustaja, kuin kirjoitustyötä aktiivisesti ohjaava kirjoittaja.

Toisaalta vasta minulla on 3 merkintää blogissa ja neljäs tulossa. Kenties on aika vain rentoutua ja antaa blogin viedä mennessään. Toisaalta en usko, että blogini saavuttaa mitään suurta suosioita, joten kaippa se on hyväksyttävää, että annan blogin toimia kuljettajana ja itsekkäästi nauttia sen tarjoamasta kyydistä mielen sopukoihin. Toisaalta olisi kiva kuulla palautetta niiltä harvoilta ihmisiltä, jotka liftaavat kyytiin, että miltä matka maistuu ja olisiko matkustajilla toiveita suunnasta. Sillä toki vaikka Blogin kyydissä on kiva matkustaa, niin voi sitä välillä hienovaraisesti myös ohjata kohti haluttua suuntaa.

Joten loppu kaneettina voisinkin sanoa, että rohkeasi vaan kommentoimaan tekstejä. En minä palautteesta suutu ja mustaksi muutu.

Parisuhteettomuutta

Entisen äiti soitti ja jutteli asioita. Tästä pääsemmekin aiheeseen: Milloin pitäisi kertoa ihmisille, että olemme eronneet. Entisen kanssa päätettiin, että kunhan ollaan päästy omiin asuntoihin(tai lähinnä entinen pois nykyisestä yhteisestä), kerromme asiasta yleisemmin. Toki asiasta tietävät jo muutama ystävä ja osa työkavereista. Asian kertominen vanhemmille kuitenkin tuntuu asian "viralliselta" esille tuomiselta. Vanhempani tuntien siitä tulee aikamoinen höykytys.

10 vuotta on kuitenkin pitkä aika, yli kolmasosa kuluneesta elämästä, siinä itse kukin alkaa ottaa parisuhteen itsestään selvyytenä. Vanhempani ovat jo pitkään toivoneet, että minä ja Entinen olisimme tehneet heistä isovanhempia, mutta nyt kun kävikin näin. Osaan kuvitella heidän kuulustelut ja huokailut. Olisiko tarjolla vapaaehtoisia toimimaan viestinviejänä? Isoveljeni tosin tokaisee varmana: "Ai jaa." Ja jatkaa puhumista musiikista tai elokuvista olankohautuksen vielä hiipiessä ilmassa. Kuvittelisin että kenties suurimman ahdistuksen ja surun erostamme kokee pikkusiskoni, hänelle Entinen on kuitenkin ollut isosisko ja tietynlainen roolimalli. 10 vuotta yli puolet pikkusiskoni elämästä on Entinen ollut mukana auttamassa ja neuvomassa elontiellä.

Tietenkään ihmissuhteet eivät katkea heti lopullisesti, mutta ihmisten toiveet ja unelmat tulevaisuudesta kyllä murtuvat. Ihmiset, jotka tietävät meidän erosta saattavat ihmetellä Entisen ja minun nykyistä eloa. Olemme ystäviä edelleen, vaikka se tuntuu kliseeltä. Toisaalta ehkäpä tilanne muuttuu, kun muutamme erillemme, tai sitten ei. Olemme käyneet ulkona syömässä, elokuvissa, shoppailemassa ja yleensäkin oltu sekä juteltu asioista, kenties jopa enemmän kuin aiemmin. Elämä on jännää. Oliko välillämme jotain seiniä ja rajoja. Asioita joita ei käsitelty, kun olimme pari. Nyt kun ei ole enää paineita parisuhteen tulevaisuudesta tai onnistumisesta, molemmat voivat vapaasti purkaa ajatuksiaan ja sydäntään toiselle. Oliko tuossa kenties yksi suhteemme ongelmista? Kukapa tietää?

Tatuoinneista ja lohikäärmeistä

Eilen käytiin Entisen(en halua käyttää sanaa ex tai exä, ei vaan sovi mun korvaan) kanssa paikallisessa tatuointi liikkeessä kyselemässä ja katselemassa malleja ja Entiselle lupasivat luonnostella tatuoinnin toiveiden mukaan ensi viikoksi.

Itsellekin olisi tarkoitus tatuointi ottaa jossain vaihessa. Lupasin itselleni, että ensin laihduttelen tuon vatsan pois ja sitten hankin tatuoinnin. Tatuointi tulisi olemaan koko selän kokoinen ja teemaltaan lohikäärme. Länsimainen vai itämainen, oletettavasti näiden kahden hybridi. Lohikäärme on kiehtonut minua suunnattomasti pikku pojasta lähtien ja on ollut aina selvää, että jos otan tatuoinnin on siinä lohikäärme.

Lohikäärmeitä on käsitelty hyvinkin eri tapaan eri mytologioissa ja nykyaikaisessa fantasiassa. Perinteisissä länsimaisissa uskomuksissa on lohikäärmeet kristinuskon seuraksena liitetty paholaiseen ja näin ollen ne edustavat pahuutta. Esimerkiksi Ilmestyskirjan 12 luvussa Lohikäärme symboloi paholaista, jonka arkkienkeli Mikael voittaa taistelussa ja syöksee helvettiin.

Tämä seikka selventää, miksi länsimaissa lohikäärmettä yleensä pidetään pahana ja lohikäärmeen surmaaminen on sankariteko. Tosin Lohikäärmeet ovat olleet myös osa antiikin mytologioita. Ne on kuvattu väkivaltaisina alkuolentoina, jotka edustavat kaaosta, ollen näin uhka ihmiselle ja meidän järjestykselle ja sivistykselle.

Tosin itämaisessa mytologiassa lohikäärmeillä on aivan erillainen rooli. Kiinassa lohikäärme on sateen jumala ja myöskin symboloi keisaria. Kiinan ensimmäisen keisarin kerrotaan tarun mukaan saaneen alkunsa lohikäärmeestä. Lohikäärmeitä palvotaan ja niitä arvostetaan.

Fantasiakirjallisuudessa taas on monia eri lähestymistapoja lohikäärmeisiin osa kirjoista käsittelee lohikäärmeitä pahoina ja hyvinkin perinteiseen länsimaiseen tapaan, kuten Tolkien kirjassaan Hobitti, eli sinne ja takaisin. Smaug kultainen on lohikäärmeistä viimeinen. Smaug on vallannut kääpiöiden yhden asuinvuoren. Smaugia lähtee surmaamaan Bilbo Reppuli eräiden sattumusten kautta Gandalf-velhon Thorin Tammikilven ja tämän 12 kääpiötoverin kanssa.Muutenkin Tolkienin Keskimaassa lohikäärmeet ovat pahoja olentoja, jotka Morgoth on luonut palvelijoikseen sodissa muita jumalia vastaan.

Toisaalta taas Dragonlance kirjasarjoissa lohikäärmeitä on niin hyviä kuin pahoja. Ursula Le Guin taasen käsittelee lohikäärmeitä Maameri sarjoissaan ikiaikaisina viisauden haltioina, joiden suhtautuminen ihmiseen on hyvinkin neutraali.

Mitä Lohikäärme minulle sitten merkitsee niin paljon, että sellainen pitää ikuistaa ihoon. No eniten varmaan siinä on voiman ja viisauden palvontaa, kuvastaahan tuo mytologinen olento molempia näitä asioita. Kysymys ei ole lohikäärmeestä pahan, vaan eneminkin symboloimassa kaaosta. Toisaalta se on myös merkkinä muutoksesta ja uuden suunnan lyötämisestä. Kenties hieman toteemieläimen kaltaisena luotsaamassa minua eteenpäin löytämään paikkani maailmassa. Toisaalta tatuointina se on on myös merkki omien näkymättömien rajojen ylityksestä ja monien vuosien pyörittelyn jälkeen konkreettisesta teosta ja tatuonnin ottamisesta.

Se tälläkertaa tatuoinneista ja lohikäärmeistä.

Ensimmäinen räpellys

Nyt on sitten blogi pystyssä. Katsotaan kuinka kauan innostus blogittamiseen pysyy, vai onko tämä vain hetken mielijohde.

Tavallaan tämä blogi on osa elämäni muutosta ja päätöstä ottaa uusi alku elämään ja tehdä asioita, joita on pyöritellyt mielen perukoilla. Suurin syy uuden elon alkuun on 10-vuotisen parisuhteen päättyminen ja siitä seurannut elämänmuutos.

Kertomuksia muista muutoksista ja muutenkin elosta ja ajatuksista tulee päivittymään tähän blogiin satunnaiseen tahtiin. Katsellaan kuinka aktiivinen olen.