Won't you stop this game, deal me out I know too well what it's all about
I know too well that it had to be
Stop this game well it's ruining me
--John Mose, Stop this world

Diana Krall laulaa luureissani ja minä istun taas hotelli huoneessa tekemättä juurikaan mitään. Mikään ei huvita ulkona sataa vettä ja hotelli ei paljoa virikkeitä tarjoa. Jotenkin tämä viikko on virittänyt minut harvinaiseen mielentilaan, kun mikään ei huvita ja mitään ei viitsi tai jaksa tehdä. Normaali positiivisuus ja pirteys ovat kadonneet jonnekin. Kenties se on vain väsymystä ja totuttautumista uuteen ja vieraaseen. Toisaalta se saattaa olla myös hotellin aiheuttamaa tylsistymistä. Oli miten oli pitäisi varmaan keksiä jotain, että elämässä täällä olisi muitakin virikkeitä kuin 9-10 tuntia töitä ja sitten ruokaa ja olut. 

Toisaalta tähän hotelli elämään on kuitenkin nyt hetkeksi sopeuduttava ja pitää alkaa aktiivisesti itse tekemään jotain ja ottaa itseään niskasta kiinni. Kuitenkaan ei täältä huoneesta kukaan tule minua repimään minnekään. No kai sitä pitää vaan lähteä ulos ja vaikka lenkille ja pyörimään kaupungille. Ongelma täällä vaan on, että joka paikka tuppaa menemään kiinni 18 aikaan jolloin vasta lopettelen töitä. 

Muutenkin ainakin kasvisruokailijan näkökulmasta Ruotsi on hassu maa. Ravintoloissa on yleensä vain yksi kasvisvaihtoehto jos sitäkään, tosin yleensä se on ihan hyvän makuista. Kämpän puute varmaan vaan alkaa jossain vaiheessa näkyä kyllästymisenä ja toki myös mahassa. Voisi kai sitä yrittää metsästää jotain salaattia tai vastaavaa ihan ruokakaupoista.

En kyllä kutsuisi tätä tunnetta koti-ikäväksi, mutta jotenkin vain on yksinäinen olo. Työkaverit ovat kyllä mukavia, mutta ainakaan vielä ei niihin oikein saa muuta yhteyttä kuin työjutut ja sitten toisaalta liika on liikaa. Toisaalta mitäpä muuta se elämä olisi kotonakaan, joten en usko, että tämä nyt johtuu tästä Ruotsissa olosta pelkästään. Mikään ei vaan jaksa innostaa ja tuntuu siltä, ettei ole oikein mitään mitä odottaa ja mistä saada innostusta elämään. Duunia ja kotona olemista. Tosin kotona edes on välillä jotain muutakin, kaveri pyytää syömään tai kuuntelemaan live musiikkia jonnekin, ja muuta vastaavaa. 

Nytkin ärsyttää aivan suunnattomasti blogin kirjoittelun suunta. Valitan ja valitan, vaikka voisin kirjoittaa mitä kaikkea täällä on ja miettiä mikä tekee Ruotsista Ruotsin. Jotenkin ei vaan jaksa ja tunnen itseni myös tyhmäksi. Ei vaan saa mitään järkevää ulos. Blogin kirjoittaminenkaan ei oikein suju. Aiemmin oli mukava kirjoitella ja pohtia, ja tavallaan mukava, kun sai jotain täytettä blogiin. Nyt taas tuntuu, että miksi noinkin taas menin kirjoittamaan. Vielä olen kuitenkin pysynyt kovana ja julkaisen näitä tekstejä vain pienellä hiomisella ja annan kirjoituksen vain tulla. Välillä kyllä ajattelen, että pitäisikö alkaa muokkamaan ja hiomaan tekstejä ja pyrkiä teksteissä johonkin teemaan ja säilyttämään se punainen lanka. 

No Kuitenkin pyrin täältä kirjoittamaan lähes joka päivä ja toivottavasti aktivoidun muutenkin elämisen suhteen, jolloin myös saisin jotain pieniä sattumuksia ja tarinoita joista voisin kirjoittaa tämän pelkän itsesäälissä rypemisen sijaan. Yritän muutenkin aktivoitua nyt lukemalla muutakin kuin pelkkää fiktiota, tällä hetkellä pöydällä odottaa kirja nimeltään Köyhyyden globalisointi, katsellaan miten paljon ja millaisia ajatuksia tuo kirja herättää. Yritän myös vilkuilla IPCC:n ilmastomuutos raportteja ja lukea muutenkin mitä kaikkea maailmassa tapahtuu. 

Eiköhän tämäkin tästä jossain vaiheessa iloksi muutu. Kohta on ensimmäinen työviikko täällä takana ja viikonloppuna voisin lepäillä ja ladata akkuja. Miettiä mitä sitä oikein haluaa ja miten sinne päästä.