Huolta ja ahdistusta

Elämä välillä kyllä heittelee miten haluaa onnellisesta viikonlopusta ahdistukseen, huoleen ja epätietoisuuteen. Pääsin viettämään yllätys viikonloppua Kuopiossa, kun tuli työkeikkaa suomeen. Viikonloppu olikin aivan ihana ja meillä oli Neiti R:n kanssa hauskaa, käytiin hieman bailaamassa ja tanssimassa lauantaina ja pidettiin muutenkin kivaa yhdessä. Sitten sunnuntaina alkoi Neiti R:n jo tiedossa oleva vaiva oireilemaan ja sunnuntai meni sitten huolehtiessa, että pärjääkö Neiti R miten ja mitä itse voisi tehdä, kun toisella on kipuja ja paha olla, muuta kuin silittää ja sanoa, että kyllä se siitä ja pitää seuraa. Jotenkin toisen ihmisen kivun edessä on voimaton, kun ei oikein voi tehdä mitään vaikka kuinka haluaisi. No minun piti sitten siitä alkuillasta lähteä sitten junalla kohti toista kaupunkia töiden perään, ja juna matka meni sitten tekstaillessa ja soitellessa ja huolehtiessa, miten Neiti R pärjää ja voi. Onneksi kuitenkin Neiti R:n äiti ja veli pääsivät käymään ja viemään koiruudet lenkille ja hieman katsoa miten Neiti R pärjäilee. 

Aamulla neiti R sitten meni KYS:n ja siellä sitten verikokeiden tulos oli, että tulehdus arvot ovat sen verta kohollaan ja kivut pahat, että ei muuta kuin leikkauspöydälle. Päivä menikin sitten taas töissä jotenkuten ja yrittäen taas piristää Neiti R:n oloa tekstareilla ja juteltiinkin pariin otteeseen puhelimessa. Viimeisen kerran Neiti R soitti vielä vähän ennen kahdeksaa, että ei ole vieläkään päässyt leikkaukseen, ja samalla häntä sitten tultiin hakemaan. Nyt odotellaan sitten kuulumisia ja tuloksia leikkauksesta. Tosin se menee hyvin todennäköisesti aamuun, joten yö menee varmaan miettiessä kaikkia hullutuksia. 

Jotenkin ei vaan pysty miettimään oikein mitään muuta, kuin että miten Neiti R voi ja miten se muuten pärjää. Vaikka eihän minusta siellä mitään varsinaista hyötyä olisi, niin silti tuntuu tuskaiselta vaan istua hotellihuoneessa ja odottaa uutisia. No Neiti R on hyvissä käsissä ja toivotaan parasta ja odotellaan, eipä tässä muutakaan voi. 

Tällaisessa tilanteessa kyllä huomaa kuinka nopeasti ovat tunteet toista kohtaan kehittyneet ja kuinka paljon toisesta välittääkään. Toivoisi vaan, etät voisi olla toisen luona ja pitämässä edes kädestä jos ei muuta voisi. Onneksi on sentään ensi viikonloppu vielä Suomessa ja ehdin sitten kuitenkin olemaan vielä Neiti R:n kanssa ja pitämään edes alkuun vähän huolta hänestä ja hoitaa koiria ja käyttää lenkillä. Taas on tilanne, että toivoisi tuon Ruotsin reissun olevan jo ohi niin kuin se olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan ollutkin jo. Kohtalon ivaa, että tapasin Neiti R:n juuri sen jälkeen, kun olin päätökseni jatkosta jo tehnyt ja nyt sitten joutuu elämään sen kanssa. Vaikka se kuinka tuntuisi pahalta ja väärältä. No pitää yrittää pitää huolta ja huomioida Neiti R:ää etänä. Onneksi on puhelimet ja tekstiviestit kulkevat. 

Ei oikein tänä iltana ajatukset luista näitä ajatuksia pidemmälle, joten ei blogitukseenkaan oikein saa muuta juttua. Ikävä ja huoli vaan puristaa rintaa ja kyyneleet puskee väkisin silmiin. Ajatukset vaan menee outoja ratoja ja miettii mikä kaikki voi mennä pieleen. Taidan tästä vetäytyä kohta sängyn pohjalle musiikin pariin. Huomenna asiat kuitenkin näyttää erilaiselta ja tietää miten leikkauksessa kävi.