Sekalaista räpistelyä

Taas on hetki vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Aika vaan kuluu ja päivät seuraa toisiaan ja huomaa, että aikaa edellisestä blogimerkinnästä on kulunut jo 2 viikkoa. Toisaalta eipä noina kahtena viikkona ole tapahtunut mitään kummoisempaa. Olen jatkanut edelleen lenkkeilyä ja yritän myöskin tarkkailla mitä suuhuni pistän ja ainakin omasta mielestäni olen kenties pikkuriikkisen hoikemmassa kunnossa. Toki tuohon saisi vastauksen etsimällä jostain vaa’an ja punnitsemalla. Ainakin juoksukunto on parantunut selkeästi ja kympin lenkki ei tee tiukkaakaan. Samalla jotenkin olen löytänyt sen juoksemisen ilon. Ennen teki tiukkaa lähteä lenkille, nyt taas välipäivinäkin hieman polttelisi lähteä juoksemaan edes vähän.

Muutenkin elämä täällä on asettunut uomiinsa. Töitä ja arkisia askareita puuhaillessa päivät kuluvat. Sen verran toki tässä on tapahtunut, että alkuperäinen 3kk pesti taitaa suurella todennäköisyydellä venyä 6 kk mittaiseksi. Tuokin tosiaan tapahtuu omasta halusta, ja jos täältä pois haluaisi, niin toki myös pääsisi. Tuolla pidemmällä jaksolla ostan itselleni lisää aikaa olla poissa siitä normaalista arjesta ja siitä ajatuksesta, että kohta pitäisi tehdä se päätös, että jäädäkö Kuopioon vai alkaako katsella ja järjestelemään noita muita mahdollisia asuin- ja työpaikkoja. Työpaikan suhteen on se hyvä tilanne, että voin vain siirtyä toiselle paikkakunnalle saman yrityksen palveluksessa. Tuo tietyllä tapaa helpottaa sitä muuton ajattelemista. Viimeksi, kun muutin Entisen perässä Tampereelta Kuopioon niin samalla vaihdoin myös työpaikkaa. Tällä hetkellä kuitenkin pidän työstäni ja työnantajassakaan ei ole mitään suurempaa vikaa. Kaikissa työpaikoissa on omat miinuksensa kyllä, mutta täällä ne eivät ole mitenkään liian suuria tai ylitse pääsemättömiä.

Tänään ystävänpäivänä, jotenkin tuli ikävä Entistä, ei kuitenkaan välttämättä sillä tavalla, että oltaisiinpa vielä yhdessä, mutta sitä hengailua ja juttelua, kun molemmat tuntevat toisensa ja ei välillä ole oikeastaan mitään salaisuuksia tai tarvitsisi varoa sanojaan. Toisaalta kenties se on osittain myös koti-ikävää, sillä Kuopiossa hengailimme kyllä suhteellisen paljon Entisen kanssa ja vain olimme. Sitä voi vaan toivoa, että jossain joskus ihmeellisten sattumuksien kautta tapaan vielä toisen ihmisen, jonka kanssa olen yhtä onnellinen kuin Entisen kanssa olin ja voin jakaa tunteeni ja ajatukseni mitään peittelemättä. Jotenkin vaan täällä on muutamaan otteeseen iskenyt haikeus siitä, että ei ole ketään joka odottaisi ja jonka luokse voisi mennä. Toisaalta se on helpottavaa, voi olla rauhassa täällä matkalla eikä sillä tavalla tarvitse joka päivä ikävöidä ja odottaa sitä yhtä viikonloppua kuusta, että näkee toista muutaman hetken ajan.

Tänään ei paljon tämän kummallisempia ajatuksia näemmä irtoa, mutta laitetaan nämä sekavat räpellykset kuitenkin esille, ettei kohta ala tulemaan huolestuneita soittoja, että olenko ollenkaan enää hengissä täällä Ruotsissa. Näille ihmisille todettakoon, kaikki on hyvin ja elämä rullaa eteenpäin päivä kerrallaan. Yritän kyllä parantaa tapani ja pyrkiä pohtimaan ja blogittelemaan hieamn tiheämmin.