Askel askeleelta

Näimme taas eilen Neiti T:n kanssa. Ohjelmassa tällä kertaa oli teetä ja keskusteluja, kävelyä ja keskusteluja sekä lisää teetä ja keskusteluja. Kiva jutella ihmisen kanssa, kun on tunne, että voin jutella melkein mistä vaan vapaasti. Ei tarvitse ajattele, että mitä tuokin minusta miettii. Tosin muutoin asiat etenee varovaisen hitaasti. Toisaalta hitaasti hyvä tulee, mutta toisaalta tekisi mieli kaapata Neiti T syliin ja suudella, mutten sitä tee.

Mistä tietää milloin on oikea hetki ja toinen valmis. Varsinkin, kun Neiti T ilmoitti, että on hitaasti lämpenevää sorttia ja ei pidä menettää hermojaan. Antaako ajan kulua ja odottaa jotain selvää signaalia, sille että voi viedä asian pidemmälle. Vai johtaako odottelu siihen, että luisumme vain kavereiksi joista on kiva hengata yhdessä, kun muitakaan ei ole.

Toisaalta olen kai itsekin nyt suhteellisen varovainen, vaikka itselleni tunnustan, että olen vakavasti ihastunut, rakastumisesta en ihan vielä tiedä. En halua pilata tätä juttua liialla tuputtamisella ja innokkuudella. Asiat voi toki pilata myös liialla passiivisuudella. Missä menee se raja ja milloin on oikea hetki. Toisaalta ärsyttää myös se, että molempien viikonloput ovat täynnä erilaisia juttuja ja tulevaisuus näyttää siltä, että näemme vain arki-iltaisin. Jotenkin arki-iltaa varjostaa aina seuraavan päivän työt ja heräämiset.

Onhan tässä kuitenkin aikaa, päivä kerrallaan ja askel askeleelta. Mihin sitä olisikaan kiire? Paitsi tuntea Neiti T:n huulet huulia vasten suudellessa, tuntea ihon tuoksu halatessa sekä ihon pehmeys sormien hivellessä selkää. Jos näitä tunteita ei olisi, olisikin helppoa olla vaan ja nauttia matkasta ja toiseen tutustumisesta keskustellen ja jutellen.