Kelluntaa

Päivät kuluvat ja mitään ei tapahdu, sitä vaan huomaa, että on asioita jotka ovat jääneet huomiotta. Päivät vaan lipuvat, töitä, kotiin, kotihommia, lueskelua, nukkumaan ja sama uudestaan. Toki paljon on tapahtunut ja saanut aikaan, mutta aina tuntuu, että asioita olisi pitänyt saada tehtyä enemmän ja joitakin juttuja on jättänyt viimetippaan. Toisaalta Viimeiseen mahdolliseen hetkeen jättäminen on minulle hyvinkin tyypillistä.

Toisaalta jotenkin tuntuu, ettei elämässäni ole tällä hetkellä suuntaa tai rakennetta. Asiat vaan tapahtuu ja itse kellun siinä pinnalla ja menen minne sattuu virta viemään. Ei se välttämättä ole paha asia, mutta toisaalta pitäisi sitä varmaan jossain vaiheessa ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa rakentamaan elämää ja suuntaa sille. Toisaalta mikä tässä on ollessa ja kelluessa. Vakityö koodarina, sinkkuelämää(tosin ei omasta tahdosta), mukavia kavereita, nyt kun on tutustunut enemmän ihmisiin täällä. Mitäpä sitä muuta ihminen tarvitsee? Silti kuitenkin hieman häiritsee päämäärättömyys. Kenties joku päivä keksin vielä mikä minusta tulee isona ja mitä haluan tehdä.

En ole tyytymätön elämääni. Häiritsee vaan se, että olen vain. Toisaalta mikäs tässä on ollessa. Tämä toisaalta saattaa olla vain tapani käsitellä eroa. Suunnitelmat ja unelmat on revitty alas ja pitää opetella tekemään päätöksiä ja luovimaan elämässä yksin. Enää ei tarvitse ottaa toista huomioon ja kysyä mitä mieltä toinen on asioista. Nyt pitäisi vaan löytää suunta omaan elämään ja alkaa tekemään asioita, jotta elämässä olisi muutakin kuin tuo herätys-työ-koti-nukkumaan kierto. Toisaalta sitäpä se ihmisen elämä pitkälti on. Pitää tehdä töitä, että voi nauttia vapaa-ajasta

Eikä minusta boheemiksi ole. Kuitenkin kaipaan töitä ja työntekoa, vaikka se kuulostaa hassulta niin töissä on kivaa. Tykkään koodata ja ratkaista ongelmia, vaikka työ aiheuttaa painetta ja stressiä niin työpaikalle on aina aamulla kiva mennä. Ottaa kuppi kahvia syödä se aamupala sämpylä ja alkaa miettimään ongelmia.

Mikä sitten on mikä minua häiritsee elämässäni? Haluanko kovasti olla joku joka en ole? Tavoittelenko jotain erikoisuutta jota ei ole olemassa? Toisaalta voi kyse tosiaan olla vain siitä, että elämältä eron myötä putosi aikajanasta tulevaisuus pois. Eihän tulevaisuus koskaan ole ollut selvä, mutta on kuitenkin aina ollut jotain suuntaviivoja, joita seurata. Nyt kaikki on auki. Toisaalta tässä on tietyllä tavalla mahdollisuus sitten jonkinlaiseen irtiottoon. Pitäisi varmaan katsella ja kuunnella ja piirtää tuo tulevaisuus uudelleen. No inspiraatiota odotellessa jatketaan kelluntaa ja annetaan virran viedä. Ehtiihän sitä huomennakin.